Haglöfs-brändin tarina

Haglöfsillä on takanaan pitkä historia. Vuonna 1941 Victor Haglöfs valmisti ensimmäiset reppunsa ja alkoi myydä niitä Ruotsin Taalainmaalla. Alkuaikoina tuotteiden toimitus tapahtui suoraan Victorin polkupyöräntarakalta, mutta näinä päivinä Haglöfs valmistaa vuosittain yli miljoona tuotetta ja on Pohjoismaiden selvästi suurin ulkoiluvarusteiden toimittaja!

Haglöfsin reppuja, rinkkoja, makuupusseja, telttoja, vaatteita ja kenkiä myydään 15 Euroopan maassa sekä Japanissa ja valmistetaan pääasiassa Virossa, Puolassa, Romaniassa, Kiinassa ja Vietnamissa. Tarkka laadunvalvonta on auttanut merkkiä nousemaan Suomessakin suosituimpien merkkien joukkoon.

Haglöfsin tavoitteena tuotteidensa suhteen on monikäyttöisyys sekä vaatteissa kerrospukeutuminen. Haglöfs-ideologian mukaan saman huippulaadukkaan tuotteen on sovittava moneen erilaiseen käyttöön. Haglöfsin haluaa olla kaikilla markkinoillaan yksi alan hallitsevista tavaramerkeistä ja siten myös itsestään selvä valinta ulkoiluvarusteita hankkiville henkilöille.

Scandinavian Outdoor Storelle Haglöfs on tärkeimpiä merkkejä. Me uskomme Haglöfsin tuotevalikoimaan ja olemme useaan otteeseen todenneet sen erinomaiseksi omakohtaiseen kokemukseen perustuen!

Haglöfsin tuotteet Scandinavian Outdoor Storessa

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Kengät

Haglöfs Atom II Bib

Haglöfs Atom II Bib

Tukevat, kulutusta kestävät olkaimelliset Gore Pro Shell 3L -kuorihousut

Hinta 465,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Matkailurinkat

Haglöfs OXO 650

Haglöfs OXO 650

Haglöfsin monipuolinen rinkka niin vaelluksille kuin matkailuunkin.

Tarjous 219,00 €
(265,00 €)

Haglöfs OXO 750

Haglöfs OXO 750

Haglöfsin 75-litrainen monikäyttörinkka

Tarjous 229,00 €
(280,00 €)

Haglöfs OXO 550Q

Haglöfs OXO 550Q

Naisten 55-litrainen rinkka aukeavalla etupaneelilla.

Tarjous 189,00 €
(255,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs OXO 650Q

Haglöfs OXO 650Q

Naisten 65-litrainen monikäyttörinkka aukeavalla etupaneelilla.

Tarjous 219,00 €
(265,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Carrier 50

Haglöfs Carrier 50

50-litrainen monipuolinen matkailurinkka.

Tarjous 179,00 €
(209,00 €)

Haglöfs Carrier 60

Haglöfs Carrier 60

Matkailurinkkauutuus irrotettavilla olkahihnoilla.

Tarjous 189,00 €
(229,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Käsineet

Haglöfs Regulus

Haglöfs Regulus

Hyvin suunnitellut Windstopper-fleecehanskat.

Tarjous 39,90 €
(55,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Rinkat 40L +

Haglöfs Matrix 60

Haglöfs Matrix 60

Kevyt mutta tilava laaturinkka.

Hinta 215,00 €

Haglöfs Sumo 75

Haglöfs Sumo 75

75-litrainen uutuus vaelluksille.

Tarjous 249,00 €
(325,00 €)

Haglöfs Matrix 50

Haglöfs Matrix 50

Kevyt ja pelkistetty rinkka!

Tarjous 159,00 €
(195,00 €)

Haglöfs OXO 650

Haglöfs OXO 650

Haglöfsin monipuolinen rinkka niin vaelluksille kuin matkailuunkin.

Tarjous 219,00 €
(265,00 €)

Haglöfs Sumo 95

Haglöfs Sumo 95

Haglöfsin vaellusrinkkojen uusi lippulaivamalli.

Tarjous 279,00 €
(345,00 €)

Haglöfs OXO 550Q

Haglöfs OXO 550Q

Naisten 55-litrainen rinkka aukeavalla etupaneelilla.

Tarjous 189,00 €
(255,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs OXO 750

Haglöfs OXO 750

Haglöfsin 75-litrainen monikäyttörinkka

Tarjous 229,00 €
(280,00 €)

Haglöfs OXO 650Q

Haglöfs OXO 650Q

Naisten 65-litrainen monikäyttörinkka aukeavalla etupaneelilla.

Tarjous 219,00 €
(265,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Matrix 70

Haglöfs Matrix 70

Kevyen Matrix-rinkkasarjan suurin rinkka.

Hinta 235,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

T-paidat

Haglöfs Return LS Tee -paita

Haglöfs Return LS Tee -paita

Kierrätysmateriaaleista valmistettu pitkähihainen t-paita

Tarjous 49,00 €
(59,00 €)

Kierrätettävä tuote

Haglöfs Outline Tee

Haglöfs Outline Tee

Puuvillantuntuinen, tekninen ja kevyt miesten t-paita printtikuviolla.

Tarjous 36,90 €
(45,00 €)

Haglöfs B Tee

Haglöfs B Tee

Monikäyttöinen kevyt t-paita kesäkäyttöön.

Hinta 35,00 €

Haglöfs Intense Zip Top

Haglöfs Intense Zip Top

Kevyt pitkähihainen paita hihataskulla.

Hinta 70,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

T-paidat

Haglöfs Return Q LS Tee -paita

Haglöfs Return Q LS Tee -paita

Kierrätysmateriaaleista valmistettu naisten pitkähihainen t-paita

Tarjous 49,00 €
(59,00 €)

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Haglöfs B Q Tee

Haglöfs B Q Tee

Monikäyttöinen kevyt naisten t-paita kesäkäyttöön.

Hinta 35,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Tonal Q Tee

Haglöfs Tonal Q Tee

Naisten t-paita, materiaalina supermukava Dryskin.

Hinta 40,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Tekniset alusasut

Haglöfs Actives Boxer

Haglöfs Actives Boxer

Uudistetun Actives-sarjan miesten boxerit aktiivikäyttöön!

Hinta 32,00 €

Kierrätettävä tuote

Haglöfs Actives Zip Top

Haglöfs Actives Zip Top

Uudistetun Actives-sarjan poolokauluksellinen miesten paita.

Hinta 70,00 €

Kierrätettävä tuote

Haglöfs Actives Tee

Haglöfs Actives Tee

Lyhythihainen joustava miesten aluspaita.

Hinta 49,00 €

Haglöfs Actives Short John

Haglöfs Actives Short John

Uudistuneen Actives-sarjan puolipitkä housu miehille.

Hinta 55,00 €

Kierrätettävä tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Tekniset alusasut

Haglöfs Actives Q Short John

Haglöfs Actives Q Short John

Uudistuneen Actives-sarjan puolipitkä housu naisille.

Hinta 55,00 €

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Haglöfs Actives Q Tee

Haglöfs Actives Q Tee

Tekninen, hyvin kosteutta siirtävä naisten aluspaita

Hinta 49,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Actives Q Zip Top

Haglöfs Actives Q Zip Top

Uudistetun Actives-sarjan poolokauksellinen naisten paita.

Hinta 70,00 €

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Haglöfs Actives Q Boxer

Haglöfs Actives Q Boxer

Uudistetun Actives-sarjan naisten boxerit aktiivikäyttöön!

Hinta 32,00 €

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Haglöfs Actives Q Roundneck

Haglöfs Actives Q Roundneck

Uudistetun Actives-sarjan pyöreäkauluksinen naisten paita.

Hinta 60,00 €

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Ulkoilu- ja matkailukartat

Haglöfs Watatait karttatasku

Haglöfs Watatait karttatasku

Täysin vedenpitävä karttatasku.

Hinta 30,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vaelluskengät

Haglöfs Solid High

Haglöfs Solid High

Monipuolinen korkeavartinen vaellus- ja metsästyskenkä

Tarjous 239,00 €
(299,00 €)

Haglöfs Crag Hi Q GT

Haglöfs Crag Hi Q GT

Naisten vedenpitävä kenkä retkeilyyn ja kevyeen kiipeilyyn.

Tarjous 159,00 €
(179,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Grym

Haglöfs Grym

Palkittu, tekstiilipintainen Gore-Tex-vaellusjalkine.

Tarjous 259,00 €
(299,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vedenpitävät kuorihousut

Haglöfs Response Long - housut

Haglöfs Response Long - housut

Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® -materiaalista, pidempi lahje.

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Haglöfs Inferno Jacket

Haglöfs Inferno Jacket

Monipuolinen miesten Gore-Tex-kuoritakki ympärivuotiseen käyttöön.

Hinta 315,00 €

Haglöfs Guard Pant

Haglöfs Guard Pant

Kestävät kolmikerroskuorihousut ympärivuotiseen käyttöön.

Hinta 429,00 €

Haglöfs Alto Ski pant

Haglöfs Alto Ski pant

Hyvin varustetut Gore-Tex talvihousut.

Tarjous 279,00 €
(325,00 €)

Haglöfs Lim Ultimate pant

Haglöfs Lim Ultimate pant

GoreTex Paclite-materiaalista valmistetut huippukevyet housut.

Tarjous 189,00 €
(239,00 €)

Haglöfs Response -housut

Haglöfs Response -housut

Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® Performance Shell -materiaalista

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Haglöfs Couloir Pant

Haglöfs Couloir Pant

Erittäin hyvin varustetut tekniset GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvihousut.

Tarjous 349,00 €
(425,00 €)

Haglöfs Electron Pant

Haglöfs Electron Pant

Vahvikkeilla varustetut erittäin kevyet Paclite-housut.

Hinta 299,00 €

Haglöfs Hail Pant

Haglöfs Hail Pant

Vedenpitävät ja hengittävät kaksikerroshousut Haglöfs Proof-kalvolla.

Hinta 149,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vedenpitävät kuorihousut

Haglöfs Alto Ski pant Q

Haglöfs Alto Ski pant Q

Naisten hyvin varustetut Gore-Tex-talvihousut.

Tarjous 279,00 €
(325,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Atom Q Bib

Haglöfs Atom Q Bib

Vaativaan talvikäyttöön tehdyt naisten Gore-housut.

Hinta 465,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Electron Q Pant

Haglöfs Electron Q Pant

Vahvikkeilla varustetut erittäin kevyet naisten Paclite-housut.

Hinta 299,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Response Q -housut

Haglöfs Response Q -housut

Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® PerformanceShell -materiaalista

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Couloir Q Pant

Haglöfs Couloir Q Pant

Naisten hyvin varustetut tekniset GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvihousut.

Tarjous 349,00 €
(425,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Response Short -housut

Haglöfs Response Short -housut

Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® -materiaalista, lyhyempi lahje.

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Guard Q Pant

Haglöfs Guard Q Pant

Kestävät naisten kolmikerroskuorihousut ympärivuotiseen käyttöön.

Hinta 429,00 €

Haglöfs Response Q Short -housut

Haglöfs Response Q Short -housut

Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® -materiaalista, lyhyempi lahje.

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Hail Q Pant

Haglöfs Hail Q Pant

Vedenpitävät ja hengittävät naisten kaksikerroshousut Haglöfs Proof-kalvolla.

Hinta 149,00 €

Haglöfs Response Q Long -housut

Haglöfs Response Q Long -housut

Housut kaksikerroksisesta GORE-TEX® -materiaalista, pidempi lahje.

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Lim Ultimate Q pant

Haglöfs Lim Ultimate Q pant

GoreTex Paclite-materiaalista valmistetut huippukevyet housut naisille.

Tarjous 189,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vedenpitävät kuoritakit

Haglöfs Lim Ultimate Jacket

Haglöfs Lim Ultimate Jacket

Testimenestyjä! Tästä Paclite-takista on poistettu kaikki ylimääräinen.

Tarjous 189,00 €
(239,00 €)

Haglöfs Ozo Pullover

Haglöfs Ozo Pullover

Miesten 180-grammainen kuoripusero.

Hinta 279,00 €

Haglöfs Hail II Jacket

Haglöfs Hail II Jacket

Kestävä, vedenpitävä ja hengittävä kuoritakki. Kalvona Haglöfs Proof.

Hinta 175,00 €

Haglöfs Riot Jacket

Haglöfs Riot Jacket

Tekninen miesten kuoritakki miellyttävällä vuorilla.

Tarjous 329,00 €
(429,00 €)

Haglöfs Arete Jacket

Haglöfs Arete Jacket

Miesten huipputason Gore-Tex-takki verkkovuorilla.

Tarjous 319,00 €
(410,00 €)

Haglöfs Ratio Jacket

Haglöfs Ratio Jacket

Miesten huipputason kolmikerroskuoritakki.

Hinta 600,00 €

Haglöfs Spitz Jacket

Haglöfs Spitz Jacket

Tekninen miesten kolmikerroskuoritakki.

Tarjous 429,00 €
(489,00 €)

Haglöfs LIM Ozone Jacket

Haglöfs LIM Ozone Jacket

Intense-sarjan erittäin kevyt, vedenpitävä kolmikerroskuoritakki.

Tarjous 249,00 €
(435,00 €)

Haglöfs Route Jacket

Haglöfs Route Jacket

Ympärivuotiseen käyttöön soveltuva miesten Gore-takki verkkovuorilla.

Tarjous 289,00 €
(315,00 €)

Haglöfs Chaos -takki

Haglöfs Chaos -takki

Gore-Tex-takki mukavalla verkkovuorilla.

Tarjous 220,50 €
(315,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vedenpitävät kuoritakit

Haglöfs Arete Q Jacket

Haglöfs Arete Q Jacket

Naisten tekninen Gore-Tex-takki verkkovuorilla.

Tarjous 319,00 €
(410,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Ratio Q

Haglöfs Ratio Q

Naisten huipputason kolmikerroskuoritakki

Hinta 600,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Route Q Jacket

Haglöfs Route Q Jacket

Ympärivuotiseen käyttöön soveltuva naisten Gore-takki verkkovuorilla.

Tarjous 289,00 €
(315,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Couloir Q Jacket

Haglöfs Couloir Q Jacket

Naisten tekninen GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.

Tarjous 350,00 €
(549,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Lim Ultimate Q Jacket

Haglöfs Lim Ultimate Q Jacket

Testimenestyjä! Tästä naisten Paclite-takista on poistettu kaikki ylimääräinen.

Tarjous 189,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Riot Q Jacket

Haglöfs Riot Q Jacket

Tekninen naisten kuoritakki miellyttävällä vuorilla.

Tarjous 329,00 €
(429,00 €)

Haglöfs Hail II Q Jacket

Haglöfs Hail II Q Jacket

Kestävä, vedenpitävä ja hengittävä naisten kuoritakki.

Hinta 175,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Spitz Q Jacket

Haglöfs Spitz Q Jacket

Naisten tekninen kolmikerroskuoritakki.

Tarjous 429,00 €
(489,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Kauluspaidat

Haglöfs Barto SS Shirt

Haglöfs Barto SS Shirt

Kevyt miesten kauluspaita teknistä materiaalia.

Tarjous 54,90 €
(69,00 €)

Haglöfs Paleo LS Shirt

Haglöfs Paleo LS Shirt

Miesten pitkähihainen tekninen kauluspaita.

Hinta 79,00 €

Haglöfs Albi LS Shirt

Haglöfs Albi LS Shirt

Kevyt kauluspaita teknistä rip-stop-materiaalia.

Hinta 80,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Kauluspaidat

Haglöfs Albi Q LS Shirt

Haglöfs Albi Q LS Shirt

Kevyt naisten kauluspaita teknistä rip-stop-materiaalia.

Hinta 80,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Neo II Q SS Shirt

Haglöfs Neo II Q SS Shirt

Naisten kesäinen keinokuitupaita vapaa-aikaan ja matkailuun.

Tarjous 49,90 €
(65,00 €)

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Kolmen vuodenajan makuupussit

Haglöfs Q 3S Fibre

Haglöfs Q 3S Fibre

Kuitutäytteinen naisille suunniteltu kolmen vuodenajan makuupussi.

Tarjous 149,00 €
(175,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Q 3S Down

Haglöfs Q 3S Down

Naisille suunniteltu kolmen vuodenajan untuvamakuupussi.

Hinta 299,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Zensor 2S

Haglöfs Zensor 2S

Erinomainen laadukas kuitumakuupussi. ext -18°C

Tarjous 149,00 €
(169,00 €)

Haglöfs Goga 2S

Haglöfs Goga 2S

Huippulaadukas kahden / kolmen vuodenajan untuvamakuupussi.

Tarjous 319,00 €
(349,00 €)

Haglöfs Zensor 3S

Haglöfs Zensor 3S

Erinomainen laadukas kuitumakuupussi. ext -26°C

Tarjous 169,00 €
(189,00 €)

Haglöfs Slumber 2S

Haglöfs Slumber 2S

Kuitumakuupussi kahden / kolmen vuodenajan käyttöön.

Tarjous 99,00 €
(119,00 €)

Haglöfs Q Slumber 2S

Haglöfs Q Slumber 2S

Naisten kahden vuodenajan käyttöön sopiva malli suositusta kuitumakuupussista.

Hinta 119,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Slumber 3S

Haglöfs Slumber 3S

Todella lämmin kuitumakuupussi kolmen vuodenajan käyttöön. Ext -30°C

Hinta 139,00 €

Haglöfs Goga 3S

Haglöfs Goga 3S

Todella lämmin ja laadukas kolmen vuodenajan untuvamakuupussi. Ext -33°C.

Tarjous 359,00 €
(425,00 €)

Haglöfs Hypna 2S

Haglöfs Hypna 2S

Kahden vuodenajan untuvamakuupussi hyvällä hinta-/laatusuhteella.

Hinta 249,00 €

Haglöfs Q 2S Fibre

Haglöfs Q 2S Fibre

Naisten kahden / kolmen vuodenajan kuitumakuupussi.

Hinta 149,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Q 2S Down

Haglöfs Q 2S Down

Naisille suunniteltu kahden / kolmen vuodenajan untuvamakuupussi.

Hinta 249,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Q 1S Fibre

Haglöfs Q 1S Fibre

Naisten kuitutäytteinen makuupussi laatuvalmistajalta, ext -19ºC.

Hinta 129,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Q Slumber 3S

Haglöfs Q Slumber 3S

Naisten kolmen vuodenajan käyttöön sopiva malli suositusta kuitumakuupussista.

Hinta 139,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Matkailutarvikkeet

Haglöfs Dome 70

Haglöfs Dome 70

Domea voidaan kantaa myös selässä.

Hinta 69,00 €

Haglöfs Flight Bag M

Haglöfs Flight Bag M

Lentomatkustajan rinkansuoja alle 60-litraisille rinkoille.

Hinta 42,00 €

Haglöfs Flight Bag L

Haglöfs Flight Bag L

Lentomatkustajan rinkansuoja alle 90-litraisille rinkoille.

Hinta 49,00 €

Haglöfs Watatait rahavyö

Haglöfs Watatait rahavyö

Täysin vedenpitävä rahavyö.

Hinta 25,00 €

Haglöfs Meshpackers set L/XL

Haglöfs Meshpackers set L/XL

20 x 26 ja 24 x 32 -kokoiset pakkauspussit.

Hinta 32,00 €

Haglöfs Dome 100

Haglöfs Dome 100

Iso ja kevyt kassi

Hinta 79,00 €

Haglöfs Backup 12

Haglöfs Backup 12

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 64,90 €
(66,00 €)

Haglöfs Meshpackers set S/M

Haglöfs Meshpackers set S/M

11 x 21 ja 17 x 22 -kokoiset pakkauspussit.

Hinta 25,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Päähineet

Haglöfs Box Cap

Haglöfs Box Cap

Climatic-lippis jäykällä lipalla.

Hinta 30,00 €

Haglöfs Viper Cap

Haglöfs Viper Cap

Monikäyttöinen, tuulenkestävä ja kevyt lippis joustavaa materiaalia.

Hinta 30,00 €

Haglöfs WS Balaclava

Haglöfs WS Balaclava

Teknisessä Windstopper-kommandopipossa erinomainen kosteudensiirtokyky

Hinta 38,00 €

Haglöfs Alpine Cap

Haglöfs Alpine Cap

Täysin tuulenpitävä, hyvin korvat suojaava lakki.

Tarjous 38,50 €
(55,00 €)

Haglöfs Capricorn Cap

Haglöfs Capricorn Cap

Kesä- ja treenilippis hyvällä tuuletuksella ja pehmeällä lipalla.

Tarjous 18,90 €
(27,00 €)

Haglöfs Wire Cap

Haglöfs Wire Cap

Gore-lippis suojaa sateeltakin!

Hinta 45,00 €

Haglöfs Map Beanie

Haglöfs Map Beanie

Lämmin merinovillaa sisältävä pipo.

Tarjous 26,60 €
(38,00 €)

Haglöfs Intense Cap

Haglöfs Intense Cap

Pehmeä, joustava sporttilippis lyhyellä lipalla.

Hinta 35,00 €

Kierrätettävä tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Reput 30 - 50 L

Haglöfs Matrix 50

Haglöfs Matrix 50

Kevyt ja pelkistetty rinkka!

Tarjous 159,00 €
(195,00 €)

Haglöfs Roc Hard

Haglöfs Roc Hard

Aktiivikäyttäjille ja äärimmäisiin olosuhteisiin suunniteltu kestävä reppu.

Hinta 119,00 €

Haglöfs ROC 35

Haglöfs ROC 35

35-litrainen kiipeilyreppu Haglöfsiltä.

Hinta 139,00 €

Haglöfs Tight EVO L

Haglöfs Tight EVO L

Klassikon paranneltu versio, tilavuus 30 litraa.

Tarjous 89,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Lim 35

Haglöfs Lim 35

Säädettävällä kanto-osalla varustettu 35-litrainen monitoimireppu.

Tarjous 119,00 €
(149,00 €)

Haglöfs Matrix 40

Haglöfs Matrix 40

Retkireppu parhaasta päästä!

Tarjous 149,00 €
(175,00 €)

Haglöfs Matrix 30

Haglöfs Matrix 30

Matrix-sarjan pienokainen: 30 litraa tilaa ja säädettävä selkäosa.

Tarjous 99,00 €
(135,00 €)

Haglöfs Tight EVO XL

Haglöfs Tight EVO XL

Haglöfsin Tight-sarjan huippumalli, tilavuus 38 litraa.

Tarjous 119,00 €
(139,00 €)

Haglöfs Tight XL

Haglöfs Tight XL

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 38 litraa.

Hinta 100,00 €

Haglöfs Lim 45

Haglöfs Lim 45

Suurempi Lim-reppu: 45 litraa, 1035 grammaa.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Haglöfs Tight EVO  XXL

Haglöfs Tight EVO XXL

Klassikon paranneltu versio, tilavuus 48 litraa.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Softshell-takit

Haglöfs Gully Jacket

Haglöfs Gully Jacket

Miesten softshell-takki alppikäyttöön.

Hinta 529,00 €

Haglöfs Weasel Hood

Haglöfs Weasel Hood

Hupullinen miesten softshell-takki.

Hinta 239,00 €

Haglöfs Jaw Jacket

Haglöfs Jaw Jacket

Erityisesti lumilajeihin suunniteltu softshell-takki miehille.

Hinta 379,00 €

Haglöfs Viper II Hood

Haglöfs Viper II Hood

Erittäin mukava, joustava ja hyvin hengittävä miesten softshell-takki.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Haglöfs Typhoon -takki

Haglöfs Typhoon -takki

Kehittynyt miesten Windstopper-fleece softshell-vahvikkeilla.

Tarjous 179,00 €
(220,00 €)

Haglöfs Reptile Hood

Haglöfs Reptile Hood

Hupullinen, kalvoton miesten softshell-takki.

Tarjous 169,00 €
(199,00 €)

Haglöfs Tropo Jacket

Haglöfs Tropo Jacket

Minimalistinen 100% tuulenpitävä softshell miehille.

Tarjous 169,00 €
(215,00 €)

Haglöfs Boiga Jacket

Haglöfs Boiga Jacket

Miesten hengittävä ja joustava softshell-takki.

Hinta 169,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Softshell-takit

Haglöfs Gully Q Jacket

Haglöfs Gully Q Jacket

Naisten softshell-takki alppikäyttöön.

Hinta 529,00 €

Haglöfs Massif Q -takki

Haglöfs Massif Q -takki

Monikäyttöinen testimenestyjä-softshell naisille!

Tarjous 189,00 €
(249,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Jaw Q Jacket

Haglöfs Jaw Q Jacket

Erityisesti lumilajeihin suunniteltu softshell-takki naisille.

Hinta 379,00 €

Haglöfs Reptile Q Hood

Haglöfs Reptile Q Hood

Hupullinen, kalvoton naisten softshell-takki.

Tarjous 169,00 €
(199,00 €)

Haglöfs Tropo Q Jacket

Haglöfs Tropo Q Jacket

Minimalistinen ja hyvin hengittävä naisten softshell-takki.

Tarjous 169,00 €
(215,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Couloir Q Jacket

Haglöfs Couloir Q Jacket

Naisten tekninen GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.

Tarjous 350,00 €
(549,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Viper II Q Hood

Haglöfs Viper II Q Hood

Erittäin mukava, joustava ja hyvin hengittävä naisten softshell-takki.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Boiga Q Jacket

Haglöfs Boiga Q Jacket

Naisten hengittävä ja hyvin joustava softshell-takki.

Hinta 169,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Tuulenpitävät housut

Haglöfs Dyno Pants

Haglöfs Dyno Pants

Joustavat softshell-housut, materiaalina Haglöfs Flexable.

Hinta 119,00 €

Haglöfs Col Pant

Haglöfs Col Pant

Aktiiviseen liikkumiseen sopiva soft shell -housu.

Tarjous 159,00 €
(175,00 €)

Haglöfs Aero Pant

Haglöfs Aero Pant

Kevyet ja mukavat Windstopper-kuorihousut viimaa vastaan!

Tarjous 139,00 €
(165,00 €)

Haglöfs Ibex -housut

Haglöfs Ibex -housut

Joustavat ja kulutuskestävät miesten softshell-housut.

Tarjous 149,00 €
(169,00 €)

Haglöfs Omni II Pant

Haglöfs Omni II Pant

Joustavat, tuulelta suojaavat miesten softshell-housut talvikäyttöön.

Hinta 239,00 €

Haglöfs Aero Pant Long

Haglöfs Aero Pant Long

Pitkälahkeinen versio suositusta tuulenpitävästä housusta.

Tarjous 139,00 €
(165,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Tuulenpitävät housut

Haglöfs Ibex Q -housut

Haglöfs Ibex Q -housut

Joustavat ja kulutuskestävät naisten softshell-housut.

Tarjous 149,00 €
(169,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Dyno Q Pant

Haglöfs Dyno Q Pant

Joustavat naisten softshell-housut, materiaalina Haglöfs Flexable.

Hinta 119,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Jaw Q Pant

Haglöfs Jaw Q Pant

Tuhdit, erityisesti talvikäyttöön tehdyt naisten softshell-housut.

Hinta 315,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Omni II Q Pant

Haglöfs Omni II Q Pant

Joustavat, tuulelta suojaavat naisten softshell-housut talvikäyttöön.

Hinta 239,00 €

Haglöfs Aero Q Pant Long

Haglöfs Aero Q Pant Long

Mukavat naisten Windstopper-kuorihousut viimaa vastaan! 4cm pidempi malli

Tarjous 139,00 €
(165,00 €)

Haglöfs Aero Q Pant

Haglöfs Aero Q Pant

Mukavat naisten Windstopper-kuorihousut viimaa vastaan!

Tarjous 139,00 €
(165,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Ulkoilujalkineet

Haglöfs Jaunt Q GT

Haglöfs Jaunt Q GT

Naisten monikäyttöinen retkeilykenkä Gore-Tex-kalvolla.

Tarjous 139,00 €
(179,00 €)

Haglöfs Motion

Haglöfs Motion

Vedenpitävät miesten kengät ympärivuotiseen käyttöön.

Tarjous 129,00 €
(155,00 €)

Haglöfs Jaunt GT

Haglöfs Jaunt GT

Miesten monikäyttöinen retkeilykenkä Gore-Tex-kalvolla.

Tarjous 139,00 €
(179,00 €)

Haglöfs Escape Q GT

Haglöfs Escape Q GT

Naisten vedenpitävä ulkoilukenkä muotoutuvalla pohjallisella.

Tarjous 119,00 €
(149,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Crag Hi Q GT

Haglöfs Crag Hi Q GT

Naisten vedenpitävä kenkä retkeilyyn ja kevyeen kiipeilyyn.

Tarjous 159,00 €
(179,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Escape GT

Haglöfs Escape GT

Muotoutuvilla pohjallisilla varustettu miesten vedenpitävä ulkoilukenkä.

Tarjous 119,00 €
(149,00 €)

Haglöfs Hawk

Haglöfs Hawk

Miesten vedenpitävät retkeilykengät

Tarjous 149,00 €
(179,00 €)

Haglöfs Hawk Q

Haglöfs Hawk Q

Naisten vedenpitävät retkeilykengät

Tarjous 149,00 €
(179,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Crag Q GT

Haglöfs Crag Q GT

Naisten matalat vedenpitävät maastokengät.

Tarjous 129,00 €
(149,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Väliasut

Haglöfs Juniper Top

Haglöfs Juniper Top

Pehmeä ja kevyt miesten fleecepusero.

Tarjous 59,00 €
(69,00 €)

Haglöfs Juniper Vest

Haglöfs Juniper Vest

Miesten pehmeä ja kevyt fleece-liivi.

Hinta 65,00 €

Haglöfs Bungy top

Haglöfs Bungy top

Lämmin Powerstretch-paita yksinään tai välikerroksena käytettäväksi.

Tarjous 95,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Stem Top

Haglöfs Stem Top

Miesten kevyt välikerrospaita joustavaa materiaalia.

Hinta 95,00 €

Haglöfs Wigo II Top

Haglöfs Wigo II Top

Polartec-materiaaleista tehty joustava miesten välipaita.

Tarjous 109,00 €
(135,00 €)

Haglöfs Twice Jacket

Haglöfs Twice Jacket

Miesten joustopaneeleilla varustettu fleecetakki.

Hinta 99,00 €

Haglöfs Span Top

Haglöfs Span Top

Miesten joustava välikerrospaita vetoketjukauluksella.

Hinta 99,00 €

Haglöfs Wigo Tights

Haglöfs Wigo Tights

Powerstretch-housut väli- olo- tai alusasuksi!

Hinta 99,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Väliasut

Haglöfs Wigo Q Tights

Haglöfs Wigo Q Tights

Powerstretch-housut naisille väli- olo- tai alusasuksi!

Hinta 99,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Single Q Top

Haglöfs Single Q Top

Naisten mitoitus. Fleece-swetari.

Tarjous 49,90 €
(69,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Stem Q Top

Haglöfs Stem Q Top

Naisten kevyt välikerrospaita joustavaa materiaalia.

Hinta 95,00 €

Haglöfs Juniper Q Vest

Haglöfs Juniper Q Vest

Naisten pehmeä ja kevyt fleece-liivi.

Hinta 65,00 €

Haglöfs Bungy Q top

Haglöfs Bungy Q top

Yksinään tai kerrospukeutumisessa käytettävä naisten paita.

Tarjous 95,00 €
(110,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Juniper Q Top

Haglöfs Juniper Q Top

Pehmeä ja kevyt naisten fleecepusero.

Tarjous 59,00 €
(69,00 €)

Haglöfs Wigo II Q Top

Haglöfs Wigo II Q Top

Polartec-materiaaleista tehty joustava naisten välipaita.

Tarjous 109,00 €
(135,00 €)

Haglöfs Twice Q Jacket

Haglöfs Twice Q Jacket

Naisten joustopaneeleilla varustettu fleecetakki.

Hinta 99,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Frost Q -fleece

Haglöfs Frost Q -fleece

Laadukas naisten fleecetakki täyspitkällä vetoketjulla

Tarjous 99,00 €
(119,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Kesämakuupussit

Haglöfs Slumber Compact

Haglöfs Slumber Compact

Laadukas ja kevyt kuitutäytteinen kesämakuupussi.

Hinta 88,00 €

Haglöfs Slumber Junior

Haglöfs Slumber Junior

Slumber-sarjan kuitutäytteinen juniorimakuupussi.

Tarjous 69,00 €
(75,00 €)

Lasten tuote

Haglöfs Hypna 1S

Haglöfs Hypna 1S

Mainion hinta-/laatusuhteen kesämakuupussi untuvatäytteellä.

Hinta 199,00 €

Haglöfs Trek Lite

Haglöfs Trek Lite

Kesämakuupussi kaikkeen retkeilyyn.

Tarjous 69,00 €
(89,00 €)

Haglöfs Slumber 1S

Haglöfs Slumber 1S

Kuitutäytteinen laatumakuupussi kesäkäyttöön.

Tarjous 69,00 €
(99,00 €)

Haglöfs Q Slumber 1S

Haglöfs Q Slumber 1S

Naisten kesäkäyttöön sopiva malli suositusta kuitumakuupussista.

Hinta 99,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Goga 1S

Haglöfs Goga 1S

Laadukas untuvakesäpussi. RETKI-lehden TESTIVOITTAJA 4/09!

Tarjous 249,00 €
(289,00 €)

Haglöfs Lim 50

Haglöfs Lim 50

Erittäin kevyt kesäpussi! ext +1ºC

Hinta 99,00 €

Haglöfs Zensor 1S

Haglöfs Zensor 1S

Erinomainen laadukas kuitumakuupussi kesäkäyttöön. ext -15°C

Tarjous 129,00 €
(149,00 €)

Haglöfs Q 1S Fibre

Haglöfs Q 1S Fibre

Naisten kuitutäytteinen makuupussi laatuvalmistajalta, ext -19ºC.

Hinta 129,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Laskettelu- ja talvihousut

Haglöfs Alto Ski pant

Haglöfs Alto Ski pant

Hyvin varustetut Gore-Tex talvihousut.

Tarjous 279,00 €
(325,00 €)

Haglöfs Couloir Pant

Haglöfs Couloir Pant

Erittäin hyvin varustetut tekniset GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvihousut.

Tarjous 349,00 €
(425,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Laskettelu- ja talvihousut

Haglöfs Alto Ski pant Q

Haglöfs Alto Ski pant Q

Naisten hyvin varustetut Gore-Tex-talvihousut.

Tarjous 279,00 €
(325,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Jaw Q Pant

Haglöfs Jaw Q Pant

Tuhdit, erityisesti talvikäyttöön tehdyt naisten softshell-housut.

Hinta 315,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Couloir Q Pant

Haglöfs Couloir Q Pant

Naisten hyvin varustetut tekniset GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvihousut.

Tarjous 349,00 €
(425,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Atom Q Bib

Haglöfs Atom Q Bib

Vaativaan talvikäyttöön tehdyt naisten Gore-housut.

Hinta 465,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Laukut ja kassit

Haglöfs Dome 100

Haglöfs Dome 100

Iso ja kevyt kassi

Hinta 79,00 €

Haglöfs Guidebag M

Haglöfs Guidebag M

A5-kokoinen kestävä olkalaukku.

Hinta 45,00 €

Haglöfs Dome 130

Haglöfs Dome 130

Dome-sarjan suurin kassi.

Hinta 99,00 €

Haglöfs Vulcan 120

Haglöfs Vulcan 120

Vulcan-sarjan suurin, 120-litrainen kassi.

Hinta 149,00 €

Haglöfs Courier 15

Haglöfs Courier 15

Lähettilaukku 15" läppäriosastolla.

Hinta 85,00 €

Haglöfs Convoy 110

Haglöfs Convoy 110

Suuri, matkalaukkua monipuolisempi reissaajan laukku.

Hinta 225,00 €

Haglöfs Convoy 80

Haglöfs Convoy 80

Matkalaukkua monipuolisempi 80-litrainen reissaajan laukku.

Hinta 199,00 €

Haglöfs Cart

Haglöfs Cart

Lentokoneen matkustamoon mahtuva 38-litrainen pyörillä varustettu laukku.

Hinta 179,00 €

Haglöfs Dome 70

Haglöfs Dome 70

Domea voidaan kantaa myös selässä.

Hinta 69,00 €

Haglöfs Guidebag L

Haglöfs Guidebag L

A4-kokoinen kestävä olkalaukku.

Hinta 55,00 €

Haglöfs Vulcan 60

Haglöfs Vulcan 60

Tuhti reissukassi raskaille kuormille.

Hinta 119,00 €

Haglöfs Vulcan 90

Haglöfs Vulcan 90

Tuhti 90-litrainen kassi raskaille lasteille.

Hinta 129,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Makuupussien tarvikkeet

Haglöfs Sleeping bag cover

Haglöfs Sleeping bag cover

Kevyt vaihtoehto bivy-pussille antaa suojaa taivasalla nukkuessa.

Hinta 35,00 €

Haglöfs Kompressiosuojapussi S

Haglöfs Kompressiosuojapussi S

Pakkaat makuupussin jopa puoleen alkuperäisestä pakatusta tilasta.

Hinta 12,00 €

Haglöfs Kompressiosuojapussi M

Haglöfs Kompressiosuojapussi M

Pakkaat makuupussin jopa puoleen alkuperäisestä pakatusta tilasta.

Hinta 12,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Reput alle 30L

Haglöfs Cracker

Haglöfs Cracker

Pieni ja kätevästi sivulta aukeava päiväreppu.

Hinta 55,00 €

Haglöfs Tight M

Haglöfs Tight M

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 25 litraa.

Tarjous 59,00 €
(69,00 €)

Haglöfs Raw

Haglöfs Raw

14-litrainen päiväreppu hyvillä varustekiinnityksillä.

Hinta 66,00 €

Haglöfs Endurance

Haglöfs Endurance

Multisport-reppu vaativiin kisoihin tai juoksuretkille

Hinta 99,00 €

Haglöfs Stamina

Haglöfs Stamina

Minimalistinen ja toimiva multisport-reppu

Tarjous 59,00 €
(69,00 €)

Haglöfs Roc Speed

Haglöfs Roc Speed

Kevyt ja kompakti reppu vauhdikkaiseen toimintaan.

Hinta 99,00 €

Haglöfs Ace L

Haglöfs Ace L

20-litrainen seikkailureppu, painoa vain 670 grammaa!

Hinta 99,00 €

Haglöfs ROC 25

Haglöfs ROC 25

Pelkistetty 25-litrainen kiipeilyreppu.

Hinta 129,00 €

Haglöfs Tight L

Haglöfs Tight L

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 30 litraa.

Hinta 79,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Tuulenpitävät takit

Haglöfs Typhoon -takki

Haglöfs Typhoon -takki

Kehittynyt miesten Windstopper-fleece softshell-vahvikkeilla.

Tarjous 179,00 €
(220,00 €)

Haglöfs Tornado -takki

Haglöfs Tornado -takki

Pehmeä Windstopper-fleece-takki kuoritakiksi tai välikerrokseen

Tarjous 159,00 €
(195,00 €)

Haglöfs Aero Jacket

Haglöfs Aero Jacket

Tuulenpitävä, pieneen pakkautuva miesten ulkoilutakki.

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Tuulenpitävät takit

Haglöfs Aero Q Jacket

Haglöfs Aero Q Jacket

Naisten kevyt tuulenpitävä ulkoilutakki.

Tarjous 199,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Tornado Q -takki

Haglöfs Tornado Q -takki

Windstopper-fleeceklassikko naisille.

Tarjous 159,00 €
(195,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vyöt ja henkselit

Haglöfs Jig Belt

Haglöfs Jig Belt

4cm leveä vyö Haglöfsiltä.

Hinta 30,00 €

Haglöfs Shake Belt

Haglöfs Shake Belt

Jämerä mutta joustava nailonvyö.

Hinta 35,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Laskettelutakit

Haglöfs Jaw Jacket

Haglöfs Jaw Jacket

Erityisesti lumilajeihin suunniteltu softshell-takki miehille.

Hinta 379,00 €

Haglöfs Gully Jacket

Haglöfs Gully Jacket

Miesten softshell-takki alppikäyttöön.

Hinta 529,00 €

Haglöfs Spitz Jacket

Haglöfs Spitz Jacket

Tekninen miesten kolmikerroskuoritakki.

Tarjous 429,00 €
(489,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Laskettelutakit

Haglöfs Jaw Q Jacket

Haglöfs Jaw Q Jacket

Erityisesti lumilajeihin suunniteltu softshell-takki naisille.

Hinta 379,00 €

Haglöfs Spitz Q Jacket

Haglöfs Spitz Q Jacket

Naisten tekninen kolmikerroskuoritakki.

Tarjous 429,00 €
(489,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Gully Q Jacket

Haglöfs Gully Q Jacket

Naisten softshell-takki alppikäyttöön.

Hinta 529,00 €

Haglöfs Couloir Q Jacket

Haglöfs Couloir Q Jacket

Naisten tekninen GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.

Tarjous 350,00 €
(549,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Lasten makuupussit

Haglöfs Slumber Junior

Haglöfs Slumber Junior

Slumber-sarjan kuitutäytteinen juniorimakuupussi.

Tarjous 69,00 €
(75,00 €)

Lasten tuote

Haglöfs Slumber Toddler

Haglöfs Slumber Toddler

Pikkuväen makuupussi max 110cm mittaan asti.

Hinta 55,00 €

Lasten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Paidat

Haglöfs Lute Q SS

Haglöfs Lute Q SS

Naisten kevyt ripstop-paita.

Hinta 69,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Päiväreput

Haglöfs Rambler Lumbar Pack

Haglöfs Rambler Lumbar Pack

Uudenaikainen vyölaukku

Hinta 49,00 €

Haglöfs Backup Evo 15

Haglöfs Backup Evo 15

Tietokonereppu, jossa on tilaa tärkeimmille työvälineille.

Tarjous 89,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Project XL

Haglöfs Project XL

38-litrainen reppu työmatkalle, opiskeluun, treeneihin...

Hinta 139,00 €

Haglöfs Tight L

Haglöfs Tight L

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 30 litraa.

Hinta 79,00 €

Haglöfs Backup 15

Haglöfs Backup 15

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 75,00 €
(95,00 €)

Haglöfs Tight EVO L

Haglöfs Tight EVO L

Klassikon paranneltu versio, tilavuus 30 litraa.

Tarjous 89,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Tight XS

Haglöfs Tight XS

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 15 litraa.

Hinta 44,00 €

Haglöfs Backup 17

Haglöfs Backup 17

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 80,00 €
(105,00 €)

Haglöfs Snow Passion

Haglöfs Snow Passion

Pieni, etenkin laskettelijoille tehty päiväreppu.

Hinta 95,00 €

Haglöfs Project L

Haglöfs Project L

Työmatkalle, opiskeluun, treeneihin...

Hinta 129,00 €

Haglöfs Tight EVO XL

Haglöfs Tight EVO XL

Haglöfsin Tight-sarjan huippumalli, tilavuus 38 litraa.

Tarjous 119,00 €
(139,00 €)

Haglöfs Powder Poetry

Haglöfs Powder Poetry

Lyhyiden retkien päiväreppu etenkin lumilajeihin.

Hinta 105,00 €

Haglöfs Tight EVO M

Haglöfs Tight EVO M

Klassikon paranneltu versio, tilavuus 25 litraa.

Tarjous 79,90 €
(88,00 €)

Haglöfs Corker

Haglöfs Corker

Kevyt ja näppärä päiväreppu joka pitää muotonsa tyhjänäkin.

Tarjous 42,90 €
(69,00 €)

Haglöfs Tight M

Haglöfs Tight M

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 25 litraa.

Tarjous 59,00 €
(69,00 €)

Haglöfs Tight EVO  XXL

Haglöfs Tight EVO XXL

Klassikon paranneltu versio, tilavuus 48 litraa.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Haglöfs Backup 12

Haglöfs Backup 12

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 64,90 €
(66,00 €)

Haglöfs Backup Evo 17

Haglöfs Backup Evo 17

Tietokonereppu, jossa on tilaa tärkeimmille työvälineille.

Tarjous 99,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Tight S

Haglöfs Tight S

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 20 litraa.

Hinta 55,00 €

Haglöfs Tight XL

Haglöfs Tight XL

Legendaarinen päiväreppu, tilavuus 38 litraa.

Hinta 100,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Retkeilyhousut

Haglöfs Rugged Ridge Pant

Haglöfs Rugged Ridge Pant

Siistit, isokokoisellekin käyttäjälle sopivat reisitaskuhousut. Väljä leikkaus.

Hinta 99,00 €

Haglöfs Aero Pant

Haglöfs Aero Pant

Kevyet ja mukavat Windstopper-kuorihousut viimaa vastaan!

Tarjous 139,00 €
(165,00 €)

Haglöfs Ibex -housut

Haglöfs Ibex -housut

Joustavat ja kulutuskestävät miesten softshell-housut.

Tarjous 149,00 €
(169,00 €)

Haglöfs Col Pant

Haglöfs Col Pant

Aktiiviseen liikkumiseen sopiva soft shell -housu.

Tarjous 159,00 €
(175,00 €)

Haglöfs Rugged Fjell Pant

Haglöfs Rugged Fjell Pant

Kestävät retkeilyhousut eräilyyn ja muuhun vapaa-aikaan!

Tarjous 119,00 €
(129,00 €)

Haglöfs Lite Split Pant

Haglöfs Lite Split Pant

Kevyet miesten katkolahjehousut. Kestosuosikki kesään ja matkailuun!

Hinta 110,00 €

Haglöfs Mid Fjell Pant

Haglöfs Mid Fjell Pant

Mukavat ja kevyet Climatic-reisitaskuhousut.

Tarjous 89,00 €
(99,00 €)

Haglöfs Rugged Mountain Pant

Haglöfs Rugged Mountain Pant

Huippuluokan housut runsailla yksityiskohdilla kovaan käyttöön.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Haglöfs Mid Trail Pant

Haglöfs Mid Trail Pant

Rennot ja monikäyttöiset housut esimekiksi retkeilyyn ja matkailuun.

Hinta 99,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Retkeilyhousut

Haglöfs Rugged Q Fjell Pant

Haglöfs Rugged Q Fjell Pant

Kestävät naisten retkeilyhousut eräilyyn ja muuhun vapaa-aikaan!

Tarjous 119,00 €
(129,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Ibex Q -housut

Haglöfs Ibex Q -housut

Joustavat ja kulutuskestävät naisten softshell-housut.

Tarjous 149,00 €
(169,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Lite split Q -housut

Haglöfs Lite split Q -housut

Naisten kevyet katkolahjehousut.

Tarjous 89,00 €
(110,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Mid Q Fjell Pant

Haglöfs Mid Q Fjell Pant

Naisten mukavat Climatic-reisitaskuhousut.

Tarjous 89,00 €
(99,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Rugged Q Mountain Pant

Haglöfs Rugged Q Mountain Pant

Huippuluokan naisten housut runsailla yksityiskohdilla kovaan käyttöön.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Haglöfs Mid Q Trail Pant

Haglöfs Mid Q Trail Pant

Rennosti istuvat, matalavyötäröiset ja monikäyttöiset naisten housut.

Hinta 99,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Vedenpitävät laukut

Haglöfs Mobile Pouch

Haglöfs Mobile Pouch

Vedenpitävä kännykkätasku.

Hinta 16,00 €

Haglöfs Watatait Neck Pouch

Haglöfs Watatait Neck Pouch

Vedenpitävä monitoimisuoja esim. passille.

Hinta 24,00 €

Haglöfs Travel Pouch

Haglöfs Travel Pouch

Pieni vedenpitävä suojapussi matkailijalle.

Hinta 24,00 €

Haglöfs Watatait karttatasku

Haglöfs Watatait karttatasku

Täysin vedenpitävä karttatasku.

Hinta 30,00 €

Haglöfs Watatait rahavyö

Haglöfs Watatait rahavyö

Täysin vedenpitävä rahavyö.

Hinta 25,00 €

Haglöfs Laptop Drybag 17

Haglöfs Laptop Drybag 17

17-tuumaiselle kannettavalle sopiva kuivasäkki.

Hinta 33,00 €

Haglöfs Watatait drybag 30

Haglöfs Watatait drybag 30

Täysin vedenpitävä 30-litrainen suojapussi.

Hinta 33,00 €

Haglöfs Watatait drybag 45

Haglöfs Watatait drybag 45

Täysin vedenpitävä 45-litrainen suojapussi.

Hinta 39,00 €

Haglöfs Watatait drybag 20

Haglöfs Watatait drybag 20

Täysin vedenpitävä 20-litrainen suojapussi.

Hinta 27,00 €

Haglöfs Foldable mobile pouch

Haglöfs Foldable mobile pouch

Vesitiivis suoja simpukkakännykälle.

Hinta 19,50 €

Haglöfs Watatait kamerapussi

Haglöfs Watatait kamerapussi

Täysin vedenpitävä kamerapussi.

Hinta 19,50 €

Haglöfs Watatait Toilet Paper Pouch

Haglöfs Watatait Toilet Paper Pouch

Säilytä vessapaperi kuivana Watatait-pussissa!

Hinta 19,50 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Alus- ja väliasut

Haglöfs Frost II -fleece

Haglöfs Frost II -fleece

Laadukas fleecetakki täyspitkällä vetoketjulla

Tarjous 99,00 €
(119,00 €)

Kierrätettävä tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Metsästysreput ja -laukut

Haglöfs Castor

Haglöfs Castor

Metsästys ja kalastusreppu lämpöeristetyllä istuimella.

Tarjous 129,00 €
(149,00 €)

Haglöfs Combi

Haglöfs Combi

Istuimellinen metsästys ja kalastusreppu.

Tarjous 119,00 €
(135,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Muut laukut ja varusteet

Haglöfs Multilap 15

Haglöfs Multilap 15

Pehmeä salkku tietokoneosastolla.

Hinta 105,00 €

Haglöfs Raincover XL

Haglöfs Raincover XL

Sadesuojus 85-110-litraisille rinkoille.

Hinta 33,00 €

Haglöfs Backup Evo 15

Haglöfs Backup Evo 15

Tietokonereppu, jossa on tilaa tärkeimmille työvälineille.

Tarjous 89,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Backup 12

Haglöfs Backup 12

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 64,90 €
(66,00 €)

Haglöfs Backup Evo 12

Haglöfs Backup Evo 12

Maksimissaan 12-tuumaiselle tietokoneelle sopiva reppu.

Tarjous 69,90 €
(88,00 €)

Haglöfs Backup Evo 17

Haglöfs Backup Evo 17

Tietokonereppu, jossa on tilaa tärkeimmille työvälineille.

Tarjous 99,00 €
(110,00 €)

Haglöfs Backup 17

Haglöfs Backup 17

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 80,00 €
(105,00 €)

Haglöfs Backup 15

Haglöfs Backup 15

Kanto-ominaisuuksiltaan erinomainen tietokonereppu

Tarjous 75,00 €
(95,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Shortsit ja caprit

Haglöfs Mid Ridge Knee Pant

Haglöfs Mid Ridge Knee Pant

Monipuoliset keskipaksut polvihousut.

Tarjous 64,90 €
(80,00 €)

Haglöfs Mid Pocket Shorts

Haglöfs Mid Pocket Shorts

Miesten reisitaskushortsit, materiaalina Climatic 134.

Hinta 69,00 €

Haglöfs Mid Trail Shorts

Haglöfs Mid Trail Shorts

Miesten rennot polvipituiset shortsit.

Hinta 75,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Shortsit, hameet ja caprit

Haglöfs Lite split Q -housut

Haglöfs Lite split Q -housut

Naisten kevyet katkolahjehousut.

Tarjous 89,00 €
(110,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Mid Q Trail Shorts

Haglöfs Mid Q Trail Shorts

Naisten rennot polvipituiset shortsit.

Hinta 75,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Mid Q Ridge Knee Pant

Haglöfs Mid Q Ridge Knee Pant

Naisten polvihousut, normaali istuvuus.

Tarjous 64,90 €
(80,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Urheilu- ja juomareput

Haglöfs Sprint Lumbar Pack

Haglöfs Sprint Lumbar Pack

Kevytrakenteinen vyölaukku juomapullolla.

Hinta 39,00 €

Haglöfs Ace M

Haglöfs Ace M

12-litrainen, todella kevyt reppu esim. seikkailu-urheiluun.

Hinta 88,00 €

Haglöfs Stamina

Haglöfs Stamina

Minimalistinen ja toimiva multisport-reppu

Tarjous 59,00 €
(69,00 €)

Haglöfs Rambler Lumbar Pack

Haglöfs Rambler Lumbar Pack

Uudenaikainen vyölaukku

Hinta 49,00 €

Haglöfs Ace S

Haglöfs Ace S

Ace-sarjan pienokainen: 5 litraa tilaa, 460 grammaa!

Hinta 69,00 €

Haglöfs Endurance

Haglöfs Endurance

Multisport-reppu vaativiin kisoihin tai juoksuretkille

Hinta 99,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Retkeilytakit

Haglöfs Lim Ultimate Jacket

Haglöfs Lim Ultimate Jacket

Testimenestyjä! Tästä Paclite-takista on poistettu kaikki ylimääräinen.

Tarjous 189,00 €
(239,00 €)

Haglöfs Chaos -takki

Haglöfs Chaos -takki

Gore-Tex-takki mukavalla verkkovuorilla.

Tarjous 220,50 €
(315,00 €)

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Retkeilytakit

Haglöfs Lim Ultimate Q Jacket

Haglöfs Lim Ultimate Q Jacket

Testimenestyjä! Tästä naisten Paclite-takista on poistettu kaikki ylimääräinen.

Tarjous 189,00 €
(239,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Couloir Q Jacket

Haglöfs Couloir Q Jacket

Naisten tekninen GORE-TEX® Stretch Soft Shell -talvitakki.

Tarjous 350,00 €
(549,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Urheiluhousut

Haglöfs Shield Q Pant

Haglöfs Shield Q Pant

Ultrakevyet naisten housut esim. juoksuun.

Tarjous 79,00 €
(95,00 €)

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Haglöfs Intense Q Pant

Haglöfs Intense Q Pant

Kevyet ja joustavat housut vahvikkeilla vauhtilajeihin.

Hinta 80,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Zap Q II Tights

Haglöfs Zap Q II Tights

Naisten pitkät trikoot Haglöfsin Intense-sarjasta.

Tarjous 79,00 €
(95,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Zap II Q Knee Tights

Haglöfs Zap II Q Knee Tights

Naisten polvipituiset trikoot.

Tarjous 59,00 €
(75,00 €)

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Fleece-takit

Haglöfs Single Q Top

Haglöfs Single Q Top

Naisten mitoitus. Fleece-swetari.

Tarjous 49,90 €
(69,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Twice Q Jacket

Haglöfs Twice Q Jacket

Naisten joustopaneeleilla varustettu fleecetakki.

Hinta 99,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Frost Q -fleece

Haglöfs Frost Q -fleece

Laadukas naisten fleecetakki täyspitkällä vetoketjulla

Tarjous 99,00 €
(119,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Treble Q Hood

Haglöfs Treble Q Hood

Naisten joustava fleecehuppari.

Hinta 149,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Tornado Q -takki

Haglöfs Tornado Q -takki

Windstopper-fleeceklassikko naisille.

Tarjous 159,00 €
(195,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Juniper Q Vest

Haglöfs Juniper Q Vest

Naisten pehmeä ja kevyt fleece-liivi.

Hinta 65,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Fleece-takit

Haglöfs Treble Hood

Haglöfs Treble Hood

Joustava miesten huppari, materiaaleina fleece ja Power Stretch.

Hinta 149,00 €

Haglöfs Treble Vest

Haglöfs Treble Vest

Lämmin miesten fleeceliivi joustopaneelein.

Hinta 90,00 €

Haglöfs Tornado -takki

Haglöfs Tornado -takki

Pehmeä Windstopper-fleece-takki kuoritakiksi tai välikerrokseen

Tarjous 159,00 €
(195,00 €)

Haglöfs Typhoon -takki

Haglöfs Typhoon -takki

Kehittynyt miesten Windstopper-fleece softshell-vahvikkeilla.

Tarjous 179,00 €
(220,00 €)

Haglöfs Twice Jacket

Haglöfs Twice Jacket

Miesten joustopaneeleilla varustettu fleecetakki.

Hinta 99,00 €

Haglöfs Juniper Vest

Haglöfs Juniper Vest

Miesten pehmeä ja kevyt fleece-liivi.

Hinta 65,00 €

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Urheiluhousut

Haglöfs Zap II Knee Tights

Haglöfs Zap II Knee Tights

Polvitrikoot urheilukäyttöön.

Tarjous 59,00 €
(75,00 €)

Haglöfs Aero Pant

Haglöfs Aero Pant

Kevyet ja mukavat Windstopper-kuorihousut viimaa vastaan!

Tarjous 139,00 €
(165,00 €)

Haglöfs Zap II Tights

Haglöfs Zap II Tights

Intense-sarjan pitkät miesten trikoot.

Tarjous 79,00 €
(95,00 €)

Haglöfs Intense Pant

Haglöfs Intense Pant

Kevyet ja joustavat housut vahvikkeilla vauhtilajeihin.

Hinta 80,00 €

Haglöfs Shield Pant

Haglöfs Shield Pant

Ultrakevyet housut esim. juoksuun.

Tarjous 79,00 €
(95,00 €)

Kierrätettävä tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Urheilutakit

Haglöfs Halo Q Jacket

Haglöfs Halo Q Jacket

Naisten kevyt softshell-takki aktiiviliikuntaan.

Hinta 169,00 €

Naisten tuote

Haglöfs Viper II Q Hood

Haglöfs Viper II Q Hood

Erittäin mukava, joustava ja hyvin hengittävä naisten softshell-takki.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Naisten tuote

Haglöfs Shield Q Jacket

Haglöfs Shield Q Jacket

Naisten Intense-sarjan kevyt takki vauhtilajeihin!

Tarjous 99,00 €
(110,00 €)

Naisten tuote Kierrätettävä tuote

Haglöfs Halo II Q Vest

Haglöfs Halo II Q Vest

Naisten aktiiviliikuntaan sopiva softshell-liivi.

Hinta 119,00 €

Naisten tuote

Katso koko tuoteryhmän sisältö

Urheilutakit

Haglöfs Halo II Vest

Haglöfs Halo II Vest

Intense-sarjan kevyt miesten liivi.

Hinta 119,00 €

Haglöfs Shield Jacket

Haglöfs Shield Jacket

Miesten Intense-sarjan kevyt takki vauhtilajeihin!

Tarjous 99,00 €
(110,00 €)

Kierrätettävä tuote

Haglöfs Ozo Pullover

Haglöfs Ozo Pullover

Miesten 180-grammainen kuoripusero.

Hinta 279,00 €

Haglöfs Viper II Hood

Haglöfs Viper II Hood

Erittäin mukava, joustava ja hyvin hengittävä miesten softshell-takki.

Tarjous 129,00 €
(159,00 €)

Haglöfs Halo Jacket

Haglöfs Halo Jacket

Intense-sarjan kevyt softshell-takki vauhtilajeihin.

Hinta 169,00 €

Scandinavian Outdoor Store: www.scandinavianoutdoorstore.com | email: myynti@scandinavianoutdoorstore.com | puh: 010 3970 490