Tuotteita sanalle seikkailu-urheilu:
Blogimerkinnät
-
Raid in France, seikkailu-urheilun MM-kilpailu on alkanut!
Lue koko merkintäSeikkailu-urheilun MM-kisa on käynnistynyt lauantai-aamuna 15.9. Provencessa, Ransakan kaakkoiskulman vuoristoalueella…
-
EQ 2012 kilpailtu
Lue koko merkintäSeikkailun AR-sarjan (MM-sarjan) osakilpailu järjestettiin heinäkuussa 2012 ensimmäistä kertaa Suomessa ja ScandinavianOutdoorStore.com sijoittui kolmanneksi.
-
Välillä vastustaa
Lue koko merkintäViikonlopun ohjelmassa oli kotiolojen pakoilu peräti Viroon asti. Kulissina toimi Xdream-multisportkisasarjan 4. osakilpailu Valgehobusemäellä…
-
Paikallisseikkailu
Lue koko merkintäSalon seudulla järjestetään jo toista vuotta Salo seikkailu cupia, eikä yhteenkään osakilpailuun ollut tullut vielä osallistuttua. Puute tuli korjattua viime lauantaina,…
-
Rokua Geopark Challenge 2011
Lue koko merkintäJoukkueemme saapui Rokualle hyvissä ajoin torstaina ja asettui taloksi vuokramökkiin kilsan päähän kisakeskuksesta. Klassiseen tapaan jännitystä oli ilmassa ja sonnustauduimme kisa-asuihin…
-
EM-pronssia SOS-tiimille
Lue koko merkintäRogainingin Euroopan mestaruuksista kisattiin kahdeksannen kerran 23-24.7 Latvian Kiegelceplisksessä.
-
Vapise, Rokua!
Lue koko merkintäScandinavianOutdoorStore.com seikkailee seuraavaksi Rokua Geopark Challengessa 22.-23.7. kokoonpanolla Taija Huuskonen, Anu Roininen ja Riitta Siltanen.
-
Epic fail
Lue koko merkintäThe Alpine Expedition Racen viimeiseksi jäävä osuus lähestyy loppuaan, rasti näkyy jo. Aurinko on laskemassa, hämärtää, ja toisella puolella taivasta näkyy huonon ilman pilviä…
-
Kukkakeppien kisakelissä
Lue koko merkintäLauantaiaamu valkeni hotelli Siikajärvellä juuri niin armottomana kuin sääennusteet olivat koko viikon uhkailleet…
-
Trekkiä vuoristossa
Lue koko merkintäApex-kilpailu eteni torstaina pyöräilystä pitkälle vuoristotrekille, jossa oli luvassa reilusti nousua…
-
Prologi takana, kisa käynnissä
Lue koko merkintäHelteinen prologi sujui tiimiltä hyvin ja itse kisaan päästiin hyvissä asemissa…
-
Kaikki valmiina kisaa varten!
Lue koko merkintäTiimi on keskittyneesti hoitanut viime hetken valmistelut. Kaikki on nyt valmiina kilpailua varten, vaikka työtä tällekin päivälle riitti…
-
Kisavalmisteluja: ruokien pussitusta ja kamasäätöä
Lue koko merkintäEnnen pitkää kisaa ei ole aikaa turhaan hengailuun. Pelkästään ruokien ostamiseen ja pussittamiseen sekä punnitsemiseen saa helposti kulumaan päivän…
-
Tiimi akklimatisoituu
Lue koko merkintäTeam ScandinavianOutdoorStore.com saapui Sveitsin Interlakeniin eilen. Matka sujui ongelmitta ja tiimi saapui kaikkine tavaroineen Balmersin hostelliin leppoisalla mielellä auringon paistaessa…
-
Lähtökuopissa
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Taas mennään. Miten aina käykin näin, että huomaa ajautuneensa jälleen kerran pitkään kisaan? Joka kerta jokaisessa kisassa ainakin kerran kysyy itseltään: “Miksi olen täällä?”…
-
Kevättä rinnassa
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Uudistuneen SOS-tiimimme kisaparit eivät olleet aiemmin kisanneet yhdessä. Springin joukkuejako olikin hyvää valmistautumista Sveitsin Apex Raceen…
-
Talvitriathlon-MM
Lue koko merkintäKuulin Riitalta, että Jämillä järjestetään talvitriathlonin MM-kisat ja samassa rytäkässä on myös avoin sarja lisenssittömille kilpailijoille…
-
Jotain vanhaa, jotain uutta
Lue koko merkintäJo perinteisesti uuden joukkueen kickoff järjestettiin tammikuun puolivälissä. Tällä kertaa ei hiihdetty 24 tuntia putkeen muutaman kilometrin lenkkiä,…
-
Kisa on käynnissä
Lue koko merkintäJoukkueet lähtivät 720 kilometrin taipaleelleen sunnuntai-aamuna klo 8 paikallista aikaa.
-
Tsekit ok
Lue koko merkintäPerjantaiaamu alkoi Juhan vatsatautitiedotuksella. Jäsen JP oli aamupäivän pelistä pois sopivasti siten, että joukkuetoverit ehtivät kasata sairastajankin pyörän.
-
Adventure Racing World Championships
Lue koko merkintä (2 kommenttia)Sunnuntaiaamuna starttaavassa kisassa on luvassa silkkaa non-stop-nautintoa enintään 130 tunnin ajaksi. Järjestäjän arvion mukaan kärki käyttää aikaa n. 700 km reittiin 85-90 tuntia.
-
Kuningasta pelastamassa
Lue koko merkintäTarina kertoo, että kaksi rohkeaa norjalaishiihtäjää hiihti pikkuvauvan kanssa vuorten yli Lillehammerista Trondheimiin…
-
Men in action, part III
Lue koko merkintäPaikka avautui tällä kertaa kakkosjoukkueen nimen alle ja seuraksi sain OP Holttisen, joka on myös varamiehemme Espanjan MM-kisaa silmällä pitäen. Tällä ryhmällä oli tarkoitus…
-
Jerisjärven kisa AC24-historian rankin
Lue koko merkintä (2 kommenttia)-Hieno systeemi, erittäin hieno. Harmi, kun on vain kerran vuodessa, huudeltiin oululaisen Paksumahat-joukkueen riveistä ArcticCircle24-seikkailukisan maalissa Hotelli Jeriksen pihalla.
-
Maailman katolta kohti syvää etelää – AC:n ensimmäinen kisapäivä
Lue koko merkintäIhan kevyesti ei alkanut kilpailijoiden taival tämän vuoden AC24:ssä.
-
AC24 käyntiin
Lue koko merkintäAC24 saatiin käyntiin tänään perjantai-aamuna klo 10, kun kilpailijat saivat kilpailunjohtajalta luvan avata alun suunnistustehtävän kartat sisältävän kirjekuoren.
-
AC-aamu Jerisjärvellä
Lue koko merkintäAamu on valjennut komeana Jerisjärvellä. Tämänvuotisen AC24:n ilmoittautuminen on ollut auki nyt reilu pari tuntia.
-
Lupus Extreme pitää energioista ja nesteistä huolen
Lue koko merkintäLupus Extreme lähtee kisaan tekemään omaa suoritustaan ja hankkimaan kokemusta tulevaisuutta varten. Hihnalan Heikki arvioi tiimin blogin perusteella joukkueen treenimäärät sellaisiksi, että menestystä tulee lähivuosina varmasti. Janne Hietala kertoili joukkueen kisoja edeltävistä tunnelmista Heikille.
-
AC24 Jeriksen kisan palkinnot, päivitetty
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Arctic Circle 24 Jeriksen kilpailun palkinnot ovat perinteisen arvokkaat
Avoimen kilpasarjan kolme ensimmäistä sekä naisten kilpasarjan voittajajoukkue palkitaan verkkokauppamme Scandinavian Outdoor Storen lahjakorteilla.
Paras sekajoukkue ja naisten kilpasarjan toiseksi sijoittunut…
-
Kuka on käynyt avotunturissa?
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Juokseminen tunturissa voi poiketa totutusta.
-
Joukkueiden kuulumisia - Kairojen HC
Lue koko merkintäEnsikertalaisten asenteella pahanolon lähteille
-
Metsurit töissä
Lue koko merkintä (2 kommenttia)Koitti jälleen perinteinen kevään ensimmäinen AC24:n reitintekoviikonloppu pohjoisessa…
-
Pimp my seikkailukisavaruste
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Näistä ei koskaan puhuttu varustelistassa…
-
Men in action, part II
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Jyväskylän leireilyyn kuului olennaisena osana kilpailuvauhtinen harjoitus…
-
ScandinavianOutdoorStore women in action
Lue koko merkintäLauantaiaamuna Mikkolan beiskämpissä kello soi 4:30…
-
Kiipeilijäelämää
Lue koko merkintäKiipeilijät ovat rentoja, boheemeja ja cooleja hemmoja, jotka käyvät aurinkoisella säällä hengailemassa kallioilla…
-
ScandinavianOutdoorStore men in action part I
Lue koko merkintäEnsimmäinen yhteinen kisa edessä ja tavoitteet eivät olleet ihan selvillä…
-
Raasteet
Lue koko merkintäTalven suksisprinttailuista jäi käteen kysymys “pitäisikö tällaista jatkaa kesälläkin?”…
-
Terveisiä Jerikseltä!
Lue koko merkintäLunta, lunta, lunta. Edelleen. Vappu meni viime viikolla ja Hotelli Jeris päätti talvikautensa. Hanget tosin kantavat edelleen ja Jerisjärvi on jäässä.
-
Kauppamatkustajan ongelma
Lue koko merkintäPerjantai-iltana työviikon aivotyöskentelyn kevennykseksi ratkottiin vielä kauppamatkustajan ongelmaa…
-
Sumuisten vuorten seikkailijat
Lue koko merkintäTalvi on ollut kummallinen pohjoisessakin. Kesän seikkailuihin sen ei ihmeesti pitäisi vaikuttaa, sillä lunta ei ole Pallaksen tienoolla ollut enemmän kuin yleensä.
-
Piikki lihassa
Lue koko merkintäKun epätyypilliset lumimassat oli vihdoin saatu sulatettua Varsinais-Suomesta, …
-
Karhua kättelemässä
Lue koko merkintäPääsiäislauantaina kolahti mailiboksiin kutsu lähteä Karhu-viestiin. Siis harrastamaan asfalttijuoksua, joka varsinaisesti…
-
Seikkailu-urheilija ei nuku eikä syö
Lue koko merkintäSuuret seikkailut, selviytyjät ja muut teeveestä tutut ohjelmat luovat kuvaa seikkailu-urheilusta. Onko tällaisia kisoja oikeasti olemassa?
-
Sprinttihiihto
Lue koko merkintäTämän talvikauden kokeiluihin kuuluivat räikeän alimittaiset matkat, varsinaiset sprinttihiihdot. Pyrähtely huipentui Vuokatti-hiihdon Kainuulaiseen sprinttiin, …
-
Miksi AC24 järjestettiin - ja järjestetään taas
Lue koko merkintäTätä on mietitty usein tiimin kesken. Erityisesti tämän ovat kyseenalaistaneet puolisot ja sukulaiset, kaikki mukaan huijatut ja velvoitetut.
-
AC24 tuotantotiimi - talkoolaisia ammattilaisia
Lue koko merkintäEnsin oli haave ja yksinäinen osaamaton nainen. Syksyllä 2007 puhelinsoittojen myötä ensimmäinen AC24 tuotantotiimi alkoi syntyä.
-
Eka kerta parastako?
Lue koko merkintäVanhoilla päivilläänkin voi vielä kokeilla jotain ekaa kertaa.
-
Adventure Racing World Championships, assistant's cut
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Ilman huoltajaa ei seikkailu-urheilla. Huoltaja on kisan aikana kovilla niin kuin kilpailijatkin, tosin eri tavalla. Huoltajaan on voitava luottaa, eikä ketä tahansa voi ottaa huoltajaksi. ScandinavianOutdoorStore.com-joukkue oli saanut todella ensiluokkaisen huoltajan, Mikko Kolehmaisen. Hän huolsi ensikertalaisena yksin joukkueen maaliin seikkailu-urheilun MM-kilpailuissa Portugalissa 8.-14.11.2009.
-
Ensi vuonna kisataan Jeriksellä!
Lue koko merkintäAC24 on tältä vuodelta paketissa. Katseet on samalla kuitenkin suunnattu jo ensi kesään.
-
AC24 kisataan NYT
Lue koko merkintäAC24 on nyt täydessä käynnissä. Joukkueet ovat maastossa ja kisakatsomo päivystää Pellon Ponnen urheilutalolla.
Kilpailjoiden etenemistä voi seurata suoraan kartalta gps-seurannan kautta tästä osoitteesta
-
"Itsetutkiskelut jätetään muille"
Lue koko merkintäVielä viimeiset kisafiilikset ennakkoon: Heikki H:n haastattelussa Team Penalty Adventure 2:n Niko Toimela.
-
Viimeisiä reittikuulumisia - osa II
Lue koko merkintäRatamestareiden työ alkaa olla tehty.
Kartat ja reittikirjat on tulostettu ja pussitettu joukkueille valmiiksi sekä emit-laitteisto testattu. Enää on yksi pieni tehtävä: rastilippujen ja emit-laitteiden vieminen maastoon…
Pellon alue on tyypillistä metsälappia: metsä on pääosin…
-
Kisan palkinnot
Lue koko merkintäOlen ylpeä esitellessäni ArcticCircle 24 Pellon kisan palkinnot.
Avoimen kilpasarjan kolme ensimmäistä sekä naisten kilpasarjan voittajajoukkue palkitaan verkkokauppamme Scandinavian Outdoor Storen lahjakorteilla.
Paras sekajoukkue ja naisten kilpasarjan toiseksi sijoittunut…
-
Vielä pääsee kisaamaan!
Lue koko merkintä (1 kommenttia)Heräsikö kiinnostus kisaa kohtaan vasta nyt? Vielä on mahdollisuus päästä kisaamaan. Yksi joukkue etsii puuttuvaa jäsentä ja peruutuksen takia yhdelle koko joukkueelle on paikka auki kisakiintiössä!
-
Hyvällä tahdolla ja kaverihengessä – Miksi järjestäjät halusivat rakentaa AC24:n
Lue koko merkintäUlkopuoliset jaksavat ihmetellä seikkailu-urheilijoiden intressejä juosta suossa pelastusliivit päällä, uida hyisessä lampareessa pyöräilykypärä päässä sekä valvoa kaupan päälle vuorokauden ympäri.
-
Viimeisiä reittikuulumisia - osa I
Lue koko merkintäTässä kuvien muodossa makupaloja sekä viimeisiä kuulumisia kisareitiltä.
Reitit ovat nyt kunnossa. Olemme ne testanneet sekä tarkastaneet yksittäiset rastipisteet maastossa. Teimme viimeiset maastokatselmukset Juhannuksen aikaan, jolloin vettä maastossa - erityisesti joissa - oli poikkeuksellisen paljon, johtuen alkukesän runsaista sateista. Vesi on viime päivinä kuitenkin selvästi laskenut ja pysyykin alhaalla - jos runsaat sateet eivät yllätä.
Reittikuulumisien toisen osan julkaisemme tiistaina 7.7. klo 9.
-
Pellonhovin terassi kutsuu - Kuulumisia kilpailijoilta osa II
Lue koko merkintäLöytyihän niitä kilpailijoita jostain lisääkin. Heikki sai yhteyden Team SSP Asennuksen Matti Leppäniemeen, joka oli ajatellut voittaa, koska voittaminen on kivaa. Pisteet asenteesta!
-
Voittajaveikkauksia ja vinkkejä = kuulumisia kilpailijoilta
Lue koko merkintäIlmeisesti kisakunnon ja -varusteiden viimeistely on nipistänyt joukkueiden ylimääräiset hetket niin minimiin, että reilua viikkoa ennen kukaan ei ehdi enää roikkua netissä.
-
Parasta Pellossa eli ratamestareiden viimeiset paljastukset…
Lue koko merkintäKilpailuun on reilu viikko aikaa. Nyt voi jo paljastaa kaiken, minkä ennen kisaa voi yleensä kertoa. Eli mitä on odotettavissa, AC24:n ratamestarit Riitta, Kati ja Heikki?
-
Näitä miehiä kannattaa peesata!
Lue koko merkintäJoukkueiden valmistautuminen kesän koitokseen käy nyt kuumana. Osa on saanut treenihalunsa vasta herätettyä, osalla asia on ollut mielen päällä jo pitkään.
-
Kaveri hukassa? Etsi täältä.
Lue koko merkintä (9 kommenttia)Update! Mikäli joukkueellenne on tullut alkukauden aikana loukkaantuneita, niin laittakaapa kommenttia kehiin!
-
Syödä pitää, että jaksaa
Lue koko merkintä“Miten sie voit urheilijana syödä noin paljon sipsejä ja limsaa?” kysyi suomen jääpalloiluhuippuihin lukeutuva serkkuni sukujuhlissa.
-
Aina haisee jossain vaiheessa
Lue koko merkintäTiedättehän tapauksen? Sen :n ärsyttävän tyypin, joka juoksee kuin jojo: katoaa välillä näköetäisyydeltä, mutta jää kohta säätämään omia varusteitaan?
-
Huollossa
Lue koko merkintäHuolto on ihan oma kuvionsa seikkailukisoissa. Jännittävän siitä tekee kisan lataus ja tilanteen harjoittelemattomuus.
-
Jotain muuta kuin mummopyöräilyä
Lue koko merkintäMaastopyöräily on seikkailu-urheilun ydinlaji. Se ei aina, eikä ainakaan tämän kesän AC24:ssä, tarkoita samaa asiaa kuin työmatka-ajo mummopyörällä.
-
Kuminauhaa, jojoja, jeesusteippiä, nippusiteitä
Lue koko merkintäSeikkailuvarusteita on niitä, joita saa rahalla ja niitä, joita saa kokemuksella. Tavallinen kuntoilija löytää suurimman osan perusvarusteista omasta kaapistaan, mutta huippumenijä satsaa jo erityisvarusteisiin, keveyteen ja laatuun.
-
Pitkiä lenkkejä ja pitkiä sarjoja
Lue koko merkintäParas treenikausi kesän koitoksiin on menossa. Se on selvää…
-
Seikkailu-urheilukauden treenit aloitetaan viimeistään NYT!
Lue koko merkintäValmistautuminen kesän seikkailukisaan kannattaa aloittaa heti, sillä sitä nautittavammaksi kisa muuttuu mitä paremmassa kunnossa olet.
-
Mitä tarvitaan, että kisan pääsee läpi?
Lue koko merkintäSeikkailutapahtumaan osallistumista pohtii moni ihan turhaan, sillä lajiin ei liity mitään mystistä. Kyseessä on kestävyyslaji, joka vaatii osallistujaltaan kohtuullista kuntoa ja tahdonvoimaa. Riittävä kunto on vaikea määritellä, kokemuksia useamman tunnin liikkumisesta on kuitenkin hyvä olla takana
-
"Viimeinen seikkailukilpailuko?"
Lue koko merkintäTämä saa olla viimeinen seikkailukilpailu, johon osallistun. Perhe pyytää tämän kirjallisena. Mutta ei, aina on päästävä mukaan uudelleen. Mikä tämä laji oikein on?
-
"Jotain ihan järkevää"
Lue koko merkintä- “Mä en ikinä enää pyöräile.”
- “Mä en ikinä enää edes katso pyöräilyä telkkarista.”
Kommentit ovat aitoa aineistoa seikkailu-urheilukilpailusta kesältä 2001. Siinä vaiheessa kisattiin toista päivää ja fillareita oli raahattu, riistetty ja roikotettu usean suon ja tunturinrinteen yli…
-
ArcticCircle24 kisataan toisen kerran ensi kesänä!
Lue koko merkintäSeikkailu-urheilu on kestävyysurheilua, jossa nopeimmin retin läpikäynyt joukkue voittaa. Lajeja ovat yleensä juoksu, suunnistus, maastopyöräily, melonta, rullaluistelu, uinti sekä kiipeily. Suunnistusvirheistä tai sääntöjen rikkomisesta seuraa sakkominuutteja.
-
Ensimmäinen merkintä
Lue koko merkintäArctic Circle 24 -seikkailukilpailun blogi on avattu. Tämä on ensimmäinen merkintä. Torsohan tämä vielä on, mutta pian se tästä lähtee.


Suomeksi
Liity faniksemme Facebookissa