Top products tagged with adventure_sports:
Blog entries
-
Raid in France, seikkailu-urheilun MM-kilpailu on alkanut!
Read the whole entrySeikkailu-urheilun MM-kisa on käynnistynyt lauantai-aamuna 15.9. Provencessa, Ransakan kaakkoiskulman vuoristoalueella…
-
EQ 2012 kilpailtu
Read the whole entrySeikkailun AR-sarjan (MM-sarjan) osakilpailu järjestettiin heinäkuussa 2012 ensimmäistä kertaa Suomessa ja ScandinavianOutdoorStore.com sijoittui kolmanneksi.
-
Välillä vastustaa
Read the whole entryViikonlopun ohjelmassa oli kotiolojen pakoilu peräti Viroon asti. Kulissina toimi Xdream-multisportkisasarjan 4. osakilpailu Valgehobusemäellä…
-
Paikallisseikkailu
Read the whole entrySalon seudulla järjestetään jo toista vuotta Salo seikkailu cupia, eikä yhteenkään osakilpailuun ollut tullut vielä osallistuttua. Puute tuli korjattua viime lauantaina,…
-
Rokua Geopark Challenge 2011
Read the whole entryJoukkueemme saapui Rokualle hyvissä ajoin torstaina ja asettui taloksi vuokramökkiin kilsan päähän kisakeskuksesta. Klassiseen tapaan jännitystä oli ilmassa ja sonnustauduimme kisa-asuihin…
-
EM-pronssia SOS-tiimille
Read the whole entryRogainingin Euroopan mestaruuksista kisattiin kahdeksannen kerran 23-24.7 Latvian Kiegelceplisksessä.
-
Vapise, Rokua!
Read the whole entryScandinavianOutdoorStore.com seikkailee seuraavaksi Rokua Geopark Challengessa 22.-23.7. kokoonpanolla Taija Huuskonen, Anu Roininen ja Riitta Siltanen.
-
Epic fail
Read the whole entryThe Alpine Expedition Racen viimeiseksi jäävä osuus lähestyy loppuaan, rasti näkyy jo. Aurinko on laskemassa, hämärtää, ja toisella puolella taivasta näkyy huonon ilman pilviä…
-
Kukkakeppien kisakelissä
Read the whole entryLauantaiaamu valkeni hotelli Siikajärvellä juuri niin armottomana kuin sääennusteet olivat koko viikon uhkailleet…
-
Trekkiä vuoristossa
Read the whole entryApex-kilpailu eteni torstaina pyöräilystä pitkälle vuoristotrekille, jossa oli luvassa reilusti nousua…
-
Prologi takana, kisa käynnissä
Read the whole entryHelteinen prologi sujui tiimiltä hyvin ja itse kisaan päästiin hyvissä asemissa…
-
Kaikki valmiina kisaa varten!
Read the whole entryTiimi on keskittyneesti hoitanut viime hetken valmistelut. Kaikki on nyt valmiina kilpailua varten, vaikka työtä tällekin päivälle riitti…
-
Kisavalmisteluja: ruokien pussitusta ja kamasäätöä
Read the whole entryEnnen pitkää kisaa ei ole aikaa turhaan hengailuun. Pelkästään ruokien ostamiseen ja pussittamiseen sekä punnitsemiseen saa helposti kulumaan päivän…
-
Tiimi akklimatisoituu
Read the whole entryTeam ScandinavianOutdoorStore.com saapui Sveitsin Interlakeniin eilen. Matka sujui ongelmitta ja tiimi saapui kaikkine tavaroineen Balmersin hostelliin leppoisalla mielellä auringon paistaessa…
-
Lähtökuopissa
Read the whole entry (1 comment)Taas mennään. Miten aina käykin näin, että huomaa ajautuneensa jälleen kerran pitkään kisaan? Joka kerta jokaisessa kisassa ainakin kerran kysyy itseltään: “Miksi olen täällä?”…
-
Kevättä rinnassa
Read the whole entry (3 comments)Uudistuneen SOS-tiimimme kisaparit eivät olleet aiemmin kisanneet yhdessä. Springin joukkuejako olikin hyvää valmistautumista Sveitsin Apex Raceen…
-
Talvitriathlon-MM
Read the whole entryKuulin Riitalta, että Jämillä järjestetään talvitriathlonin MM-kisat ja samassa rytäkässä on myös avoin sarja lisenssittömille kilpailijoille…
-
Jotain vanhaa, jotain uutta
Read the whole entryJo perinteisesti uuden joukkueen kickoff järjestettiin tammikuun puolivälissä. Tällä kertaa ei hiihdetty 24 tuntia putkeen muutaman kilometrin lenkkiä,…
-
Kisa on käynnissä
Read the whole entryJoukkueet lähtivät 720 kilometrin taipaleelleen sunnuntai-aamuna klo 8 paikallista aikaa.
-
Tsekit ok
Read the whole entryPerjantaiaamu alkoi Juhan vatsatautitiedotuksella. Jäsen JP oli aamupäivän pelistä pois sopivasti siten, että joukkuetoverit ehtivät kasata sairastajankin pyörän.
-
Adventure Racing World Championships
Read the whole entry (2 comments)Sunnuntaiaamuna starttaavassa kisassa on luvassa silkkaa non-stop-nautintoa enintään 130 tunnin ajaksi. Järjestäjän arvion mukaan kärki käyttää aikaa n. 700 km reittiin 85-90 tuntia.
-
Kuningasta pelastamassa
Read the whole entryTarina kertoo, että kaksi rohkeaa norjalaishiihtäjää hiihti pikkuvauvan kanssa vuorten yli Lillehammerista Trondheimiin…
-
Men in action, part III
Read the whole entryPaikka avautui tällä kertaa kakkosjoukkueen nimen alle ja seuraksi sain OP Holttisen, joka on myös varamiehemme Espanjan MM-kisaa silmällä pitäen. Tällä ryhmällä oli tarkoitus…
-
Jerisjärven kisa AC24-historian rankin
Read the whole entry (2 comments)-Hieno systeemi, erittäin hieno. Harmi, kun on vain kerran vuodessa, huudeltiin oululaisen Paksumahat-joukkueen riveistä ArcticCircle24-seikkailukisan maalissa Hotelli Jeriksen pihalla.
-
Maailman katolta kohti syvää etelää – AC:n ensimmäinen kisapäivä
Read the whole entryIhan kevyesti ei alkanut kilpailijoiden taival tämän vuoden AC24:ssä.
-
AC24 käyntiin
Read the whole entryAC24 saatiin käyntiin tänään perjantai-aamuna klo 10, kun kilpailijat saivat kilpailunjohtajalta luvan avata alun suunnistustehtävän kartat sisältävän kirjekuoren.
-
AC-aamu Jerisjärvellä
Read the whole entryAamu on valjennut komeana Jerisjärvellä. Tämänvuotisen AC24:n ilmoittautuminen on ollut auki nyt reilu pari tuntia.
-
Lupus Extreme pitää energioista ja nesteistä huolen
Read the whole entryLupus Extreme lähtee kisaan tekemään omaa suoritustaan ja hankkimaan kokemusta tulevaisuutta varten. Hihnalan Heikki arvioi tiimin blogin perusteella joukkueen treenimäärät sellaisiksi, että menestystä tulee lähivuosina varmasti. Janne Hietala kertoili joukkueen kisoja edeltävistä tunnelmista Heikille.
-
AC24 Jeriksen kisan palkinnot, päivitetty
Read the whole entry (1 comment)Arctic Circle 24 Jeriksen kilpailun palkinnot ovat perinteisen arvokkaat
Avoimen kilpasarjan kolme ensimmäistä sekä naisten kilpasarjan voittajajoukkue palkitaan verkkokauppamme Scandinavian Outdoor Storen lahjakorteilla.
Paras sekajoukkue ja naisten kilpasarjan toiseksi sijoittunut…
-
Kuka on käynyt avotunturissa?
Read the whole entry (1 comment)Juokseminen tunturissa voi poiketa totutusta.
-
Joukkueiden kuulumisia - Kairojen HC
Read the whole entryEnsikertalaisten asenteella pahanolon lähteille
-
Metsurit töissä
Read the whole entry (2 comments)Koitti jälleen perinteinen kevään ensimmäinen AC24:n reitintekoviikonloppu pohjoisessa…
-
Pimp my seikkailukisavaruste
Read the whole entry (1 comment)Näistä ei koskaan puhuttu varustelistassa…
-
Men in action, part II
Read the whole entry (1 comment)Jyväskylän leireilyyn kuului olennaisena osana kilpailuvauhtinen harjoitus…
-
ScandinavianOutdoorStore women in action
Read the whole entryLauantaiaamuna Mikkolan beiskämpissä kello soi 4:30…
-
Kiipeilijäelämää
Read the whole entryKiipeilijät ovat rentoja, boheemeja ja cooleja hemmoja, jotka käyvät aurinkoisella säällä hengailemassa kallioilla…
-
ScandinavianOutdoorStore men in action part I
Read the whole entryEnsimmäinen yhteinen kisa edessä ja tavoitteet eivät olleet ihan selvillä…
-
Raasteet
Read the whole entryTalven suksisprinttailuista jäi käteen kysymys “pitäisikö tällaista jatkaa kesälläkin?”…
-
Terveisiä Jerikseltä!
Read the whole entryLunta, lunta, lunta. Edelleen. Vappu meni viime viikolla ja Hotelli Jeris päätti talvikautensa. Hanget tosin kantavat edelleen ja Jerisjärvi on jäässä.
-
Kauppamatkustajan ongelma
Read the whole entryPerjantai-iltana työviikon aivotyöskentelyn kevennykseksi ratkottiin vielä kauppamatkustajan ongelmaa…
-
Sumuisten vuorten seikkailijat
Read the whole entryTalvi on ollut kummallinen pohjoisessakin. Kesän seikkailuihin sen ei ihmeesti pitäisi vaikuttaa, sillä lunta ei ole Pallaksen tienoolla ollut enemmän kuin yleensä.
-
Piikki lihassa
Read the whole entryKun epätyypilliset lumimassat oli vihdoin saatu sulatettua Varsinais-Suomesta, …
-
Karhua kättelemässä
Read the whole entryPääsiäislauantaina kolahti mailiboksiin kutsu lähteä Karhu-viestiin. Siis harrastamaan asfalttijuoksua, joka varsinaisesti…
-
Seikkailu-urheilija ei nuku eikä syö
Read the whole entrySuuret seikkailut, selviytyjät ja muut teeveestä tutut ohjelmat luovat kuvaa seikkailu-urheilusta. Onko tällaisia kisoja oikeasti olemassa?
-
Sprinttihiihto
Read the whole entryTämän talvikauden kokeiluihin kuuluivat räikeän alimittaiset matkat, varsinaiset sprinttihiihdot. Pyrähtely huipentui Vuokatti-hiihdon Kainuulaiseen sprinttiin, …
-
Miksi AC24 järjestettiin - ja järjestetään taas
Read the whole entryTätä on mietitty usein tiimin kesken. Erityisesti tämän ovat kyseenalaistaneet puolisot ja sukulaiset, kaikki mukaan huijatut ja velvoitetut.
-
AC24 tuotantotiimi - talkoolaisia ammattilaisia
Read the whole entryEnsin oli haave ja yksinäinen osaamaton nainen. Syksyllä 2007 puhelinsoittojen myötä ensimmäinen AC24 tuotantotiimi alkoi syntyä.
-
Eka kerta parastako?
Read the whole entryVanhoilla päivilläänkin voi vielä kokeilla jotain ekaa kertaa.
-
Adventure Racing World Championships, assistant's cut
Read the whole entry (1 comment)Ilman huoltajaa ei seikkailu-urheilla. Huoltaja on kisan aikana kovilla niin kuin kilpailijatkin, tosin eri tavalla. Huoltajaan on voitava luottaa, eikä ketä tahansa voi ottaa huoltajaksi. ScandinavianOutdoorStore.com-joukkue oli saanut todella ensiluokkaisen huoltajan, Mikko Kolehmaisen. Hän huolsi ensikertalaisena yksin joukkueen maaliin seikkailu-urheilun MM-kilpailuissa Portugalissa 8.-14.11.2009.
-
Ensi vuonna kisataan Jeriksellä!
Read the whole entryAC24 on tältä vuodelta paketissa. Katseet on samalla kuitenkin suunnattu jo ensi kesään.
-
AC24 kisataan NYT
Read the whole entryAC24 on nyt täydessä käynnissä. Joukkueet ovat maastossa ja kisakatsomo päivystää Pellon Ponnen urheilutalolla.
Kilpailjoiden etenemistä voi seurata suoraan kartalta gps-seurannan kautta tästä osoitteesta
-
"Itsetutkiskelut jätetään muille"
Read the whole entryVielä viimeiset kisafiilikset ennakkoon: Heikki H:n haastattelussa Team Penalty Adventure 2:n Niko Toimela.
-
Viimeisiä reittikuulumisia - osa II
Read the whole entryRatamestareiden työ alkaa olla tehty.
Kartat ja reittikirjat on tulostettu ja pussitettu joukkueille valmiiksi sekä emit-laitteisto testattu. Enää on yksi pieni tehtävä: rastilippujen ja emit-laitteiden vieminen maastoon…
Pellon alue on tyypillistä metsälappia: metsä on pääosin…
-
Kisan palkinnot
Read the whole entryOlen ylpeä esitellessäni ArcticCircle 24 Pellon kisan palkinnot.
Avoimen kilpasarjan kolme ensimmäistä sekä naisten kilpasarjan voittajajoukkue palkitaan verkkokauppamme Scandinavian Outdoor Storen lahjakorteilla.
Paras sekajoukkue ja naisten kilpasarjan toiseksi sijoittunut…
-
Vielä pääsee kisaamaan!
Read the whole entry (1 comment)Heräsikö kiinnostus kisaa kohtaan vasta nyt? Vielä on mahdollisuus päästä kisaamaan. Yksi joukkue etsii puuttuvaa jäsentä ja peruutuksen takia yhdelle koko joukkueelle on paikka auki kisakiintiössä!
-
Hyvällä tahdolla ja kaverihengessä – Miksi järjestäjät halusivat rakentaa AC24:n
Read the whole entryUlkopuoliset jaksavat ihmetellä seikkailu-urheilijoiden intressejä juosta suossa pelastusliivit päällä, uida hyisessä lampareessa pyöräilykypärä päässä sekä valvoa kaupan päälle vuorokauden ympäri.
-
Viimeisiä reittikuulumisia - osa I
Read the whole entryTässä kuvien muodossa makupaloja sekä viimeisiä kuulumisia kisareitiltä.
Reitit ovat nyt kunnossa. Olemme ne testanneet sekä tarkastaneet yksittäiset rastipisteet maastossa. Teimme viimeiset maastokatselmukset Juhannuksen aikaan, jolloin vettä maastossa - erityisesti joissa - oli poikkeuksellisen paljon, johtuen alkukesän runsaista sateista. Vesi on viime päivinä kuitenkin selvästi laskenut ja pysyykin alhaalla - jos runsaat sateet eivät yllätä.
Reittikuulumisien toisen osan julkaisemme tiistaina 7.7. klo 9.
-
Pellonhovin terassi kutsuu - Kuulumisia kilpailijoilta osa II
Read the whole entryLöytyihän niitä kilpailijoita jostain lisääkin. Heikki sai yhteyden Team SSP Asennuksen Matti Leppäniemeen, joka oli ajatellut voittaa, koska voittaminen on kivaa. Pisteet asenteesta!
-
Voittajaveikkauksia ja vinkkejä = kuulumisia kilpailijoilta
Read the whole entryIlmeisesti kisakunnon ja -varusteiden viimeistely on nipistänyt joukkueiden ylimääräiset hetket niin minimiin, että reilua viikkoa ennen kukaan ei ehdi enää roikkua netissä.
-
Parasta Pellossa eli ratamestareiden viimeiset paljastukset…
Read the whole entryKilpailuun on reilu viikko aikaa. Nyt voi jo paljastaa kaiken, minkä ennen kisaa voi yleensä kertoa. Eli mitä on odotettavissa, AC24:n ratamestarit Riitta, Kati ja Heikki?
-
Näitä miehiä kannattaa peesata!
Read the whole entryJoukkueiden valmistautuminen kesän koitokseen käy nyt kuumana. Osa on saanut treenihalunsa vasta herätettyä, osalla asia on ollut mielen päällä jo pitkään.
-
Kaveri hukassa? Etsi täältä.
Read the whole entry (9 comments)Update! Mikäli joukkueellenne on tullut alkukauden aikana loukkaantuneita, niin laittakaapa kommenttia kehiin!
-
Syödä pitää, että jaksaa
Read the whole entry“Miten sie voit urheilijana syödä noin paljon sipsejä ja limsaa?” kysyi suomen jääpalloiluhuippuihin lukeutuva serkkuni sukujuhlissa.
-
Aina haisee jossain vaiheessa
Read the whole entryTiedättehän tapauksen? Sen :n ärsyttävän tyypin, joka juoksee kuin jojo: katoaa välillä näköetäisyydeltä, mutta jää kohta säätämään omia varusteitaan?
-
Huollossa
Read the whole entryHuolto on ihan oma kuvionsa seikkailukisoissa. Jännittävän siitä tekee kisan lataus ja tilanteen harjoittelemattomuus.
-
Jotain muuta kuin mummopyöräilyä
Read the whole entryMaastopyöräily on seikkailu-urheilun ydinlaji. Se ei aina, eikä ainakaan tämän kesän AC24:ssä, tarkoita samaa asiaa kuin työmatka-ajo mummopyörällä.
-
Kuminauhaa, jojoja, jeesusteippiä, nippusiteitä
Read the whole entrySeikkailuvarusteita on niitä, joita saa rahalla ja niitä, joita saa kokemuksella. Tavallinen kuntoilija löytää suurimman osan perusvarusteista omasta kaapistaan, mutta huippumenijä satsaa jo erityisvarusteisiin, keveyteen ja laatuun.
-
Pitkiä lenkkejä ja pitkiä sarjoja
Read the whole entryParas treenikausi kesän koitoksiin on menossa. Se on selvää…
-
Seikkailu-urheilukauden treenit aloitetaan viimeistään NYT!
Read the whole entryValmistautuminen kesän seikkailukisaan kannattaa aloittaa heti, sillä sitä nautittavammaksi kisa muuttuu mitä paremmassa kunnossa olet.
-
Mitä tarvitaan, että kisan pääsee läpi?
Read the whole entrySeikkailutapahtumaan osallistumista pohtii moni ihan turhaan, sillä lajiin ei liity mitään mystistä. Kyseessä on kestävyyslaji, joka vaatii osallistujaltaan kohtuullista kuntoa ja tahdonvoimaa. Riittävä kunto on vaikea määritellä, kokemuksia useamman tunnin liikkumisesta on kuitenkin hyvä olla takana
-
"Viimeinen seikkailukilpailuko?"
Read the whole entryTämä saa olla viimeinen seikkailukilpailu, johon osallistun. Perhe pyytää tämän kirjallisena. Mutta ei, aina on päästävä mukaan uudelleen. Mikä tämä laji oikein on?
-
"Jotain ihan järkevää"
Read the whole entry- “Mä en ikinä enää pyöräile.”
- “Mä en ikinä enää edes katso pyöräilyä telkkarista.”
Kommentit ovat aitoa aineistoa seikkailu-urheilukilpailusta kesältä 2001. Siinä vaiheessa kisattiin toista päivää ja fillareita oli raahattu, riistetty ja roikotettu usean suon ja tunturinrinteen yli…
-
ArcticCircle24 kisataan toisen kerran ensi kesänä!
Read the whole entrySeikkailu-urheilu on kestävyysurheilua, jossa nopeimmin retin läpikäynyt joukkue voittaa. Lajeja ovat yleensä juoksu, suunnistus, maastopyöräily, melonta, rullaluistelu, uinti sekä kiipeily. Suunnistusvirheistä tai sääntöjen rikkomisesta seuraa sakkominuutteja.
-
Ensimmäinen merkintä
Read the whole entryArctic Circle 24 -seikkailukilpailun blogi on avattu. Tämä on ensimmäinen merkintä. Torsohan tämä vielä on, mutta pian se tästä lähtee.

In English
Add yourself to our fans on Facebook!