Pelastuskoiratoimintaa!

Pelastuskoirien joukkuekatselmus on pelastuskoirien Suomen mestaruuskilpailu. Katselmuksessa ei ole sääntöjä. Järjestävä seura keksii tehtävät ja säännöt. Tehtävät ovat sellaisia, joita pelastuskoirilla saattaa tulla vastaan. Tänä vuonna kisat järjesti Helsingin Väestönsuojeluyhdistyksen alajaos Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirat, Hepeko (www.hepeko.net). Viralliset avajaiset pidettiin kisakeskuksessa Herttoniemen raunioradalla.

kuva1 Kuva: Eeva Oinonen

Osallistujia oli 7 joukkuetta, osallistujina oli myös Puolustusvoimat, Kajaanin Sotakoiraosasto. Heidän joukkueensa ja erityisesti koiransa hurmasivat kanssakilpailijat ja varmalla rauhallisella käytöksellään. Tämän joukkueen joukkueenjohtaja kersantti Mira Salminen voitti paras joukkueenjohtaja palkinnon. Joukkue oli taitava ensiaputehtävissä ja radionkäytössä. Sotakoiria ei kouluteta tämän kilpailun vaatimiin tehtäviin, kuten esine-etsintään ja hakuun.

kuva2 Kuva: Eeva Oinonen

Avajaisten jälkeen alkoi iltarastit. Näissä etsittiin kadonneita Staran varikkoalueella Myllypurossa. Tarina kertoi kolaripaikalta paenneista nuorista, joista osa oli mahdollisesti kolhinut päänsä. Kukin joukkue etsi omalla vuorollaan alueen tilannetiedotuksen saatuaan ja etsintäsuunnitelman tehtyään.

kuva3 Kuva: Eeva Oinonen

Tuomareillekin jokainen joukkuekatselmus tuo aina uusia tilanteita. Tuomareilla oli näissä kilpailuissa selkeästi hauskaa ja he arvostelivat saamiensa kriteerien mukaisesta ja tasapuolisesti.

kuva4 Kuva: Eeva Oinonen

La 17.9. aamulla tehtävät jatkuivat Alppipuistossa, Linnanmäen lähellä. Siellä etsittiin kadonnutta poliisin johdolla ja ohjeiden mukaan. Etsintäalueella liikkui paljon puistonkäyttäjiä, joita ei saanut häiritä.

kuva5 Kuva: Eeva Oinonen

Lisäksi tuomareille näytettiin tottelevaisuustaitoja. Erikoisuutena oli esine-etsintä, jossa vain tietyn väriset esineet hyväksyttiin. Tämä oli vaikeaa ja mahdotonta, koska ei koirille opeteta värierottelua. Tarkoituksena olikin arvostella kuinka koiranohjaaja kestää paineet, kun hänen on vaadittava koiralta jotain, mitä tämä ei osaa.

kuva6 Kuva: Eeva Oinonen

Pelastuskoirien käsiteltävyyttä koeteltiin kantamisella. Oikeassakin etsinnässä saattaa tulla tilanteita, jossa vieras kantaa koiraa.

kuva7 Kuva: Eeva Oinonen

Lapinlahden mielisairaalan alueelle oli tunkeutunut tuntematon määrä hulluja toisesta sairaalasta karanneita potilaita. Näiltä uhkasi lääkkeen vaikutus lakata, joten etsintäkoirat pyydettiin apuun. Kadonneita etsittiin useassa paikassa, ulkona ja sisällä.

kuva8 Kuva: Eeva Oinonen

Tehokas työskentely edellyttää huolellista suunnittelua. Jokaisella rastilla oli varattu aikaa myös etsintäsuunnitelman tekoon.

kuva9 Kuva: Eeva Oinonen

Päivän päätteeksi yhteisen aterian jälkeen käytiin lävitse rastitehtävät ja niiden suoritukset.

kuva10 Kuva: Eeva Oinonen

18.9 tehtävät jkatkuivat, sillä Espoon raunioradalla tarvittiin pelastuskoiria. Tarina kertoi suunnattomasta räjähdyksestä, joka oli tuhonnut omakotitaloalueen. Kesken etsinnän raunioiden kätköistä ilmestyi “verinen” mies, vaikkei kisa noin muuten olekaan verinen.

kuva11 Kuva: Eeva Oinonen

Salon joukkue Koirakerho tassut sai korkeimmat pisteet ja julistettiin voittajaksi. Yhtään protestia ei lopputuloksesta tullut, sillä jokainen osallistuja koki voittaneensa.

kuva12 Kuva: Eeva Oinonen

Share |

Add to cart