Tänään toimimme etelämantereen puhdistuspartiona. Jo kaukaa näimme kellertävän esineen lumihangella. Aluksi luulimme sitä jonkun retkikunnan teltaksi. Etäisyyden arviointi täällä lakeuden keskellä on kuitenkin lähes mahdotonta, joten erehdyimmekin täysin. Keltainen kasa oli pienen pahvilaatikon kokoinen, joten olisiko se jonkun ruokakätkö?
Lähempi tarkastelu paljasti löydöksen keltaiseksi leijapussiksi, joka merkintöjen mukaan näytti olevan kymmenen vuoden takaa. Kankaanpala oli siis maannut hangella kymmenen vuotta. No ei makaa enää, sillä ekopartiomme keräsi roskat pois.
Etelämantereen herkän ympäristön takia jätemääräykset ovat erittäin tiukat. Mitään järjestettyä jätteen keruuta ei koko mantereella luonnollisesti ole joten, jokainen tuo omat roskansa pois. Lupamääräysten mukaan saamme tehdä yhden reiän käymäläjätteille leiriä kohden. Kaikki muut roskat kuljetamme mukana koko matkan. Edes roskien poltto ei ole sallittua.
Hiihtopäivä eteni mukavasti. Jo lounastaukoon mennessä oli melkein kymppi jo takana. Aamun leppoisa pilvinen keli aukeni auringonpaisteeksi iltapäivän kuluessa. Lounastauko venyi 40 minuuttiin jutun luistaessa auringosta nauttien. Loppupäivän taiteilimme riittävän tuulensuojauksen ja toisaalta liiallisen hikoilun välillä. Tuulen tyyntyessä tunnelma lämpeni pian mutta taas hetken kuluttua tuuli yltyi ja kädet sekä kasvot piti suojata paremmin.
Ihan ei mennyt vielä 20 kilometriä rikki. Kuuden ja puolen tunnin hiihtoajalla päivän saldoon pitää kuitenkin olla tyytyväinen.
- 80°24,907S 080°21,326W
- Kuljettu matka 18,88 km
- Matkaa navalle 1070,5 km
- Säätila Aamupäivävä pilvistä, iltapäivä aurinkoa, tuuli 6,5 m/s Lämpötila - 15°C

In English
Add yourself to our fans on Facebook!