Retkikunta on valmiina matkaan. Nyt tuntuu siltä, että homma on enää hiihtoa vaille valmis. No, totuuden nimissä, sitä ennen on vielä yksi iso haaste. Siirtyminen 3200 kilometriä etelään Ilyushin 76TD suihkukoneella on paljolti etelämantereen keleistä kiinni. Toivottavasti sopiva sääikkuna aukeaa sunnuntaina tai viimeistään alkuviikosta.

Kaikki retkikunnan tavarat punnittiin ja pakattiin valmiiksi rahtilaveteille. Laskelmat pitivät kohtalaisen hyvin paikkansa. Vaaka näytti 211 kiloa. Osa tästä jää perusleiriin odottamaan paluutamme ja toisaalta laskuista puuttuu vielä osa elektroniikasta ja rasvoista sekä päällä olevat vaatteet. Vedettävää etelänavalle jää siis 110 kiloa henkeä kohden. Tässä vaiheessa ahkiot ovat vielä tyhjänä ja muut tavarat kasseissa, pusseissa sekä pahvilaatikoissa. Tällä tavalla tavaroita on helpompi käsitellä lentokonetta pakatessa ja toisaalta esim. ahkioiden pohjat säilyvät paremmin naarmuuntumatta.

Aamulla istuimme yhteisessä palaverissa kaikkien tämän vuotisten retkikuntien kanssa. Saimme viime hetken tietoja railoalueista, keliolosuhteista sekä aikatauluista. Lisäksi meille kerrattiin etelämantereen lainsäädäntöä naparetkeilijän näkökulmasta ja muistutettiin käytännöistä niin hätätilanteesa kuin saavuttaessa ajastaan navalle.

In English
Add yourself to our fans on Facebook!