- Hieno systeemi, erittäin hieno. Harmi, kun on vain kerran vuodessa, huudeltiin oululaisen Paksumahat-joukkueen riveistä ArcticCircle24-seikkailukisan maalissa Hotelli Jeriksen pihalla.
Joukkue tietää, mistä puhuu. Tänä vuonna se starttasi AC24-kisaan kolmannen kerran. Tällä kertaa kolmikolle Jouko Höynälä, Kai Ojala ja Ari Holappa kuntosarjan voitto tuli ylivoimaisesti, mutta ei ihan leikiten kuitenkaan. Tunturimaaston korkeuskäyrät pistivät jalat koville.
- Jossain vaiheessa juokseminen ei oikein onnistunut. Se oli sellaista tiputanssia tunturin päällä, muisteli Paksumahat maalissa.
AC24 lähetti tänä vuonna matkaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston ympäristöön 44 joukkuetta. Avoimen kilpasarjan voittoon taisteli lopulta Free Adventure, joka löi kisan kakkosen, lopun persoonallisella reittivalinnalla järjestäjät yllättäneen Hiiltomiehet-kolmikon kuudella minuutilla. Joukkueet pitivät kärkisijoja hallussaan perjantai-aamupäivästä asti.
- Olipahan reitti! kommentoi Free Adventuren Seppo Mäkinen maalissa 112 kilometrin pyöräilyyn päättynyttä kisareittiä.
Naisten kilpasarjan voittoon seikkaili Team Woodman 2 ylivoimaisella erolla toiseksi tulleeseen Leenan Enkelit –trioon.
- Meillä kisa eteni tasaisesti ja virheettömästi, tiivistää voitokkaan naistrion Ulla Silventoinen. Silventoisen, Taija Huuskosen ja Kaisa Härkösen tiimin ainoana suurempana vastoinkäymisenä oli kaatuminen kanootilla toisen melontaosuuden alussa. Kastautuminen Ounasjokeen ei onneksi maksanut naisille voittoa. Loppumatkasta unetusta oli ilmoilla, mutta joukkue tsemppasi hienosti hereillä. Erityisesti mieleen jäi mahtava coastaleering huikean hienolla vihreällä järvellä.
Ensikertalaiselle elämys Ensikertalaisina seikkailukisoihin lähtenyt Kairojen HC pääsi heti debyytissään kokemaan tämän välineurheilulajin varjopuolen. Maalialueelle päästyään pojat muistelivat poimineensa matkan varrella irronneita pyöränosia suosta. Suunnistajanuorukaiset pääsivät ongelmista huolimatta kokonaisina maalialueelle asti. Yhteisymmärryksessä tiimi oli kuitenkin päättänyt jättää viimeiset kolme leimauspistettä väliin ja oikaista suoraan maalialueelle. Hymyssä suin pojat kuitenkin muistelivat väsyneitä aamuyön tuntejaan. Juho-Matti Taivainen kertoili taistelleensa nukahtamista vastaan rullaluisteluetapilla.
Uudenlaista fyysistä pahaa oloa hakemaan lähtenyt Kairojen HC -trio varmasti sai haluamansa. Toiveena ollut mielenkiintoinen tutkimusmatka omaan kehoon keskellä huippu hienoja maisemiakin varmasti tuli tehtyä.
Ennakkoon kisojen raskaimmaksi osuudeksi uumoiltu juoksuetappi todella veti joukkueet koville. Miehet painoivat tunturissa maratonin mittaisen lenkin, naiset 35 kilometriä. Voittajajoukkue Free Adventure kuitenkin piti erityisen raskaana viimeistä pyöräilyosuutta. Kilpailun ulkopuolella maaliin taistellut parivaljakko Mikko ja Marko Vapa koki kisan painon toisella melontaetapilla.
- Mietittiin, että annetaan virran viedä, kun kädet ei oikein toiminu.
Poikien tunnelmista voi lukea myös täältä.
Hieno seikkailuviikonloppu päättyi Hotelli Jeriksen palkintojenjakotilaisuuteen ja menetettyjen energiavarastojen paikkailuun.
Kilpasarja, avoin 1. Free Adventure (Seppo Mäkinen, Hannu Oja, Juha Vähämetsä) 24:25.28 Scandinavian Outdoor Store –lahjakortti 1000e 2. Hiiltomiehet (Ville Niemelä, Petri Forsman, Jaakko Mäkelä) 24:31.56 Scandinavian Outdoor Store –lahjakortti 600e 3.Team Woodman 1 (Juha Nurminen, Pekka Teivaanmäki, Janne Mononen) 24:55.05 Scandinavian Outdoor Store –lahjakortti 300e
Kilpasarja, naiset 1. Team Woodman 2 (Taija Huuskonen, Ulla Silventoinen, Kaisa Härkönen) 24:51.41 Scandinavian Outdoor Store –lahjakortti 450e 2. Leenan Enkelit (Anne Rauhamäki, Marja Rantanen, Mari Koivunen) 25:55.50 Tatonka-kuivasäkit 3. Team Snowflakes (Kati Laine, Salla Ruosaari, Kaisu Keskiaho) 27:45.43 Vedenpitävät karttataskut
Kuntosarja 1.Paksumahat (Jouko Höynälä, Kai Ojala, Ari Holappa) 13:56.55 2.Luupiikki (Jarmo Laine, Tuomas Nieminen, Antto Rantanen) 16:75.59 3.Team L&T (Jari Vanhapiha, Marjo Alalauri, Jukka Vanhapiha) 17:07.21
Kuntosarjan palkinnot Tatonka-kuivasäkit, vedenpitävät karttataskut ja Ortlieb-ea-laukut arvottiin startanneiden kesken.
Sekajoukkueiden paras: SPORTIA NUMMELA (Petri Teittinen, Heli Peltonen, Arto Metsäranta) Ospray-reput 22l
Lopulliset tulokset löytyvät valmistuttuaan osoitteesta www.arcticcircle24.com

In English
Add yourself to our fans on Facebook!
Korjataan se, että kyllä se rullaluistimille nukahdellut urheilija Kairojen HC:ssa oli Juho Matti Taivainen eli vanhempi veli. Nuorempi todennäköisesti nukkui ihan luvan kanssa sängyssä jossain päin Etelä-Suomea.
Kiitokset Tinke oikaisusta! Tekstiin korjattu oikean Taivaisen nimi.