Junalla Kiinaan

…eli Sampo goes Asian, part 1.

Kun valkoista höyryä Moskovan pimeään iltaan puskenut juna irtosi laituristaan, olo oli jännittyneen hämmästynyt. Edessä olisi reilut neljä kuukautta vaihtuvia maisemia ja unohtumattomia kokemuksia vailla arkirutiinien velvollisuuksia. Kuuden päivän junamatka Moskovasta Pekingiin oli oiva tapa aloittaa oravanpyörästä irrottautuminen.

Alkumatka sujui totutellen junaelämään ja tutustuen naapurihyttien asukkaisiin. Maisema oli ensimmäiset päivät melko tasaista ja lehtimetsävaltaista. Krasnojarskin jälkeen korkeuserot alkoivat kuitenkin kasvaa, ja maisema muistutti Suomen Lappia tuntureineen ja laaksojen pohjien puroineen, koivikkoineen ja soineen. Kun neljännen matkapäivän aamuna heräsimme, ikkunasta tuijotti hyinen ja sumuinen Baikal. Tuo maailman syvin järvi ei sumun vuoksi näyttäytynyt meille muutamaan rantametriä enempää ennen iltapäivää, jolloin taivas selkeni, ja järvi ruskan värittämine rantatuntureineen paljastui kokonaisuudessaan. Ilta sujui hitaasti mutta varmasti eteneviä tullitarkastuksia odotellessa.

Kun seuraavana aamuna heräsimme, maisema oli muuttunut täydellisesti. Ikkunasta näkyi kuvista tuttua mongolialaismaisemaa; kumpuilevaa aroa, lammaslaumoja ja jurttia. Päivän mittaan maisema kuivui ja muuttui hiekka-aavikoksi. Näimme vilaukselta jopa kameleita. Illalla saavuimme täydenkuunjuhlan ilotulituksen saattelemana Kiinaan. Seuraavan aamun saimme nauttia vehreistä vuoristomaisemista ennen saapumista Pekingiin.

Pekingissä savusumun määrä yllätti. Aurinko häilyi juuri ja juuri tunnistettavana punaisena pallona harmaan seinämän takana, ja jo muutaman sadan metrin päässä olevat kohteet olivat harmaan verhon peitossa. Kävimme katsomassa perussetin eli Taivaallisen rauhan aukion, Kielletyn kaupungin, Kesäpalatsin ja vahamaisena mausoleumissaan makaavan Maon.

Kun lähdimme viimeisenä päivänä Taivaan temppelin puistoon, olimme kyllästyneet jo siinä määrin turistikohteiden suorittamiseen, että päätimme temppelin sijaan keskittyä viettämään aikaa paikalliseen tapaan lennättäen leijaa ja kuntoillen ulkosalissa.

Yksi Pekingissä viettämämme ajan kohokohdista oli ehdottomasti retki muurille. Pääsimme pikkubussilla hostellilta kylään, josta nappasimme kyytiin oppaamme. Tämä vanha mies johdatti tupakka-aski ainoana eväänään seurueemme muurin tuntemattomammalle osalle, joka oli vielä alkuperäisessä kunnossa. Pari tuhatta vuotta vuoristoisessa ilmastossa oli tehnyt tehtävänsä, ja muurin keskeltä kasvoi monin paikoin korkeaa pensaikkoa. Patikkapäivän päätteeksi söimme maittavan aterian oppaan kotikylässä.