Terassikausi avattu

torstaina 1. tammikuuta

Päivän kuvaksi kaivoimme hiihtokuvan muutaman viikon takaa. Silloin sentään matka eteni joutuisasti, toisin kuin nyt. Olemme nimittäin jumissa Santiago de Chilessä. Jouduimme jäämään tänne yöksi peruuntuneen Iberian euroopan lennon takia. Meille on luvattu, että pääsemme jatkamaan matkaa 2.1.puolilta päivin. Tämän hetken tilanteen mukaan olisimme siis Suomessa lauantaina 3.1. iltapäivällä 15.35 suoraan Madridin koneelta. Saas nähdä mitä käy.

Sastrugin päälle

Jos on ollut pitkä retkikunta ja matkaa kertynyt paljon, niin aika kauan näyttää tämä kotiinpääsykin kestävän. Onhan siitä jo sentään 8 päivää, kun pääsimme perille Etelänavalle ja siitä lähtien ei ole kuin odotettu.

Matkatavaroiden ja ahkioiden kanssa kaikki sujui tänään sentään hyvin. Aamulla Punta Arenasta saimme kaikki tavarat mukaamme ja tsekattua vieläpä samantien Helsinkiin asti. Ei tarvitse siis ihmetellä matkan aikana, miten olisimme sompailleet yli kaksimetrisen ahkion kanssa lentokentän vilinässä. Ylipainoa oli yhteensä 60, mikä vastasi suurinpiirtein sitä mitä ennakoimme.

Jotain hyvää sentään Chilen viivytyksessäkin. Avasimme nimittäin tänään tämän vuoden terassikauden, vai ehtikö joku edelle?

Terassilla

Share |
puhekupla Osallistu keskusteluun:

Kotisivujen URL

Muistathan pitää keskustelun asiallisena! Ylläpito varaa oikeuden poistaa hyvien tapojen vastaiset kommentit harkintansa mukaan.

Arkisto

Kirjoittajat

  • Jussi
  • Ari
  • Poppis
Scandinavian Outdoor Store: www.scandinavianoutdoorstore.com | email: myynti@scandinavianoutdoorstore.com | puh: 010 3970 490