Seikkailu-urheilukauden treenit aloitetaan viimeistään NYT!

Valmistautuminen kesän seikkailukisaan kannattaa aloittaa heti, sillä sitä nautittavammaksi kisa muuttuu mitä paremmassa kunnossa olet.

Harjoittelussa kannattaa panostaa olennaiseen ja itse suosittelen vuodenaikojen mukaista harjoittelua, jossa lajit valitaan sen perusteella, minkä lajin harjoittelemiseen on kulloinkin suotuisimmat kelit

kuva: Ari LinkolehtoKuva: Ari Linkolehto

Keväällä jaksotus vielä toimii erinomaisesti, sillä ensin alkavat pyöriä iltarastit, jolloin on hyvä aloittaa suunnistusharjoittelu. Sen voi tehdä vaikka kisaporukalla yhdessä tai toisiaan vastaan leikkimielisesti kisaten.

Yleensä iltarastikauden alun jälkeen kestää pari viikkoa, että pyöräilymaastot sulavat ja kuivuvat parhaimmilleen, jolloin on mukava ajaa hiekkateitä pitkin vaikka iltarasteille. Tällöin rasteihin saa yhdistettyä hyvän treenin ilman että harjoitteluaikaa menee autolla liikkumiseen. Jo pari tälläistä settiä riittää hyvin seikkailukisoista selviytymiseen.

Kesäkuun alussa vedet myös lämpeävät, jolloin on mukava käydä melomassa ja samalla lepuuttaa jalkoja alkukesän kovista suunnistus- ja pyöräilylenkeistä. Melonnan merkitys on suuri, koska se on seikkailu-urheilulajeista lajiteknisin ja huono tekniikka melonnassa syö myös paljon joukkuehenkeä kanootin kiemurrellessä rannasta toiseen.

Vuodenaikojen mukaan harjoitellessa on etuna myös rasitusvammojen välttäminen monipuolisen harjoittelun ansiosta ja vasta-alkajille erilajien kilpailukausien alkaessa on tarjolla myös paljon erilaisia kursseja, joissa on hyvä hankkia perusosaamiset lajeihin.

Share |

Kommentoi kirjoitusta:

Muista pitää kommenttisi asian ​​ja hyvän tavan mukaisina! Varaamme oikeuden poistaa kommentit harkinnan mukaan.

Lisää ostoskoriin