"Viimeinen seikkailukilpailuko?"
Tämä saa olla viimeinen seikkailukilpailu, johon osallistun. Perhe pyytää tämän kirjallisena. Mutta ei, aina on päästävä mukaan uudelleen. Mikä tämä laji oikein on?
Seikkailu-urheilussa joukkueet ottavat mittaa toisistaan juosten, meloen ja pyöräillen. Reitillä voidaan edetä myös uiden, rullaluistellen tai kickbikeilla ja välillä eteen voi tulla esimerkiksi köysi- tai suunnistustehtäviä. Kilpailut ovat muutaman tunnin kisoista useamman vuorokauden koitoksiin. Joissakin kisoissa joukkue tarvitsee huoltajan kuljettamaan varusteita reitin varrelle.
Kuva: Ari Linkolehto
Reitti voi kierrellä luonnonhelmassa tai urbaanissa ympäristössä, joka tapauksessa joukkue suunnistaa itse.
Kuva: Ari Linkolehto
Ulkoilua saa kyllikseen, erityisesti vesisateen sattuessa tai reitin sisältäessä raikkaita vesistönylityksiä syyskuisessa illassa. Laji on taiteilua oman kestävyyden ja tahdonvoiman, varusteiden sekä kilpailunaikaisen syömisen ja juomisen kanssa.
Kuva: Ari Linkolehto
Seikkailu-urheilu on joukkuelaji. Joukkue kulkee pääsääntöisesti yhdessä, joten pitkissä kisoissa ehtii hyvin vaihtaa kuulumiset ja tunnelmat useampaan kertaan. Kanootissa saa aikaan tiiviin tunnelman, jolloin on hyvä olla väleissä takana melovan kanssa. Seikkailu-urheilu on elämyksiä, kokemuksia, omia rajoja ja hyvää seuraa. Otsa rypyssä ei tarvitse kisata.
Kuva: Antti Kurola
Muistathan pitää keskustelun asiallisena! Ylläpito varaa oikeuden poistaa hyvien tapojen vastaiset kommentit harkintansa mukaan.

Suomeksi
In English